Ascensio – jälkitunnelmat3.9.2015 15:07:01

Mt. Everest on edelleen kirkkaana muistoissa, vaikka huipulta lähdimme palaamaan hieman reilu kuukausi sitten kohti arkea.

Miltei kaksi tuntia oli kulunut siitä kun otimme viimeiset askeleet huipulle. Hieman meidän jälkeen saapui myös Apa Sherpa, joka ensitöikseen sai Mynthonin maistettavakseen – raikasta totesi hän. Aika kului ihastellen kuulasta, kirkasta maisemaa sekä satunnaisia pilvilauttoja, jotka soljuivat pari kilometria alempana. Ihan kaikkeen eivät kiinalaisetkaan olleet kyenneet – Kiinan ja Nepalin välinen raja huipun kohdalta oli vartioimaton – tosin vartijat tuskin olisivat kovin pitkäikäisiä.

Mieli oli sanamukaisesti korkealla kun aloitimme paluun kohti nelosleiriä ja sitä kautta perusleiriä. Hillary Step tuntui haastavammalta kömpiä alas kuin se tuntui nousta. Olimme varsin hyvissä voimissa ja jatkoimme laskeutumista nopeasti. Köydet olivat aktiivikäytössä alasmennessä ja Hestran hanskojen nahkapinta sen kuin vain kiillottui liukuessamme alas aika ajoin pitkilläkin loikilla. Saavuimme Balconylle hikeä pyyhkien. Untuvat olivat kirkkaassa kelissä aivan liian kuumat. Hörppäsimme hieman juomaa, vaihdoimme noustessa jätetyn happipullon ja jatkoimme matkaa. Takaisin nelosleirissä olimme noin yhden maissa eli paluu huipulta taukoineen otti vajaan kolme tuntia. Meidän Sherpat olivat jääneet kauas taakse. Pohdimme, jatkammeko suoraan matkaa 2. leiriin, mutta hylkäsimme ajatuksen. Päätimme viettää vielä yhden yön kahdeksassa tonnissa ennen jatkamista. Otimme ensi alkuun lyhyet torkut. Kaikenlaista touhua riittikin tankkaamisen ohessa. Yö oli suhteellisen kylmä.

Aamun valjetessa jatkoimme matkaa edelleen aurinkoisessa säässä. Olo oli hyvä ja voimiakin oli jäljellä mukavasti. Lisähappi tosin alkoi loppua, mutta niin se saikin. Vauhti oli paikka paikoin mukava. Saavuimme 3. leiriin ja pakkasimme sinne jättämämme tavarat mukaan. Lepäsimme ja joimme kolmosessa hieman ja jatkoimme edelleen Lhotsen seinää kohti kakkosleiriä, jonne saavuimme noin kolmen aikoihin. Tuossa tuntui jo, että energiaa on kulunut. Ilta oli hiljainen, söimme ja nukuimme ja pakkasimme tavaramme valmiiksi. Nyt alkoi repullakin olla painoa (Perusleirissä punnitsimme 27 kg).

Aamu valkeni pilvisenä, mutta lämpimänä, vaikka aika ajoin ripotteli märkää lunta. Aamun ensimmäinen tunti sujui mukavasti ja saavutimme ykkösleirin. Keli lämpeni nopeasti ja pysyi sateisena. Jatkaessamme ykkösestä alas kohti jääputouksen yläreunaa, whiteout oli sen verran rankka, että se vaikutti mielialaan, suuntavaistoon ja tasapainoon. Meillä oli välillä suuria vaikeuksia hahmottaa omaa sijaintia. Putouksen yläreunassa oli muitakin alas menijöitä, ja hankaliin paikkoihin muodostui jonoja. Jonossa seisoessaan tunsi sulavan jäävirran liikkeen. Pahimmassa jonossa seisoimme n. 30 m korkean lohkareen päällä odottaen köyden vapautumista. Lohkareen nytkähtely oli aistittavissa ja se liitettynä jään repeilyn ääni pisti liikkumaan vikkelästi siinä missä mahdollista. Sillä punaisella sekunnilla kun köysi vapautui, 8 oli jo kiinni köydessä ja alas oltiin menossa. Whiteout pysyi koko putouksen ajan ja aikaa kului uskomattoman pitkään. Jos normaalipäivänä tulimme putouksen alas noin 1 ½ tunnissa, niin nyt siihen kului 7h. Energiat saimme kulutettua aivan kaikki, ja perusleiriin saavuimmekin laahustaen ja väsyneinä, mutta onnellisina.

Väsy oli ajuri kun aloimme heti perusleiriin palattuamme pohtia, miten pääsemme jatkamaan matkaamme kohti ihmisten ilmoja.  Saimme houkuteltua muita mukaan, jolloin helikopteri oli järkevän hintainen. Aamulla olimmekin platalla odottamassa kopteria. Nautittavan kyydin pääteasema oli Lukla, ja puolen tunnin kuluessa istuimme jo koneessa, joka Luklan kentältä kiihdytti alas 10 asteen kulmassa kohti rotkoon päättyvän lentokentän kiitotien päätä. Lentoonlähtö oli laskueutmista tyylikkäämpi.

Suomeen palasimme 31.5.2010 ja arki alkoi välittömästi. 1.6.2010 olin jo matkalla Rovaniemeltä Helsinkiin pyjamakoneella eli varhaisimmalla aamukoneella. Siinä oli kohta, jossa oikeastikin mietin, että tämä ei kyllä ole minun juttuni – mutta nopealla arkirutiiniin siirtymisellä on puolensa.

Moni on kysynyt että kannattiko ja mitä reissusta jäi käteen? Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on selvä – kyllä kannatti. Tuo toinen koostuu ehkä enemmänkin huomioista. Tahto tehdä jotain on ajurina erinomaisen voimakas. Me vuorikiipeilyssä suhteellisen kokemattomat päätimme kiivetä maailman korkeimmalle vuorelle. Päätöstä siivitti luja tahto. Kokemus muusta retkeilystä auttoi ymmärtämään ja pilkkomaan hanke järkeviin välitavoitteisiin ja niiden saavuttamiseen vaadittaviin toimiin. Tuon kokemuksen jälkeen arkielämän haasteet tuntuivat ja tuntuvat edelleen varsin vaatimattomilta. Me nykyihmiset menemme kovin harvoin vaikka läpi harmaan kiven. Epäileviä juutaita oli paljon vaikka oikeasti vuorelle pyrkii kandidaatteja, joiden kokemus on vielä meitäkin paljon ohuempi. Kovin moni ei uskonut retkikunnan onnistumiseen. Itse emme epäilleet onnistumistamme yhtään ainutta kertaa.

Kiipeily jatkuu liikuntamuotona, mountaneering omalla tavallaan, mutta enemmän tahtotila kohdistuu kumpareisiin, joista voi järkevällä tavalla laskea suksilla alas. Denali on noussut esille, mutta se ei ole ihan lähiajan tavoite. Siihen saakka seikkailemme Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapin tuntureilla ja vuorilla. Kokemuksistamme kerromme kumppaneillemme ja sidosryhmille, ja sovittaessa järjestämme erillistilaisuuksia.

Tästä eteenpäin päivitämme Ascensio-blogia aika ajoin, samoin kuin FB –sivustoakin. Sivustot keskittyvät kertomaan kokemuksista retkeilyn ja seikkailun aihepiiristä. Olemme kolunneet Timon kanssa melonnan Suomi-Cuppia, jossa seuraava osa-kilpailu on Kuusamossa 3.7.2010. Sen jälkeen seuraava etappi on ArticCircle24 –seikkailukilpailu (www.articcircle24.fi) Jerisjärvellä.

Kaikki hyvin!

Maailman korkeimmalle huipulle3.9.2015 15:06:52

Illalla 17.5. kuulimme Carina Räihän päässeen huipulle, ja sen esimerkin motivoimana nostimme varhain aamulla 18.5 päämme tyynyltä. Aamurutiinit olivat varsin tuttuja ja sujuivat nopeasti. Otsalampun valossa lähdimme kohti ylempiä leirejä. Saavutimme C1:n reilussa neljässä tunnissa. Timo alkoikin tehdä majaa C1:n, ja Mika päätti levätä päivän kuumimman ajan ja jatkaa myöhemmin iltapäivästä suoraan C2:n. Kun pilvet nousivat auringon suojaksi, Mika käveli C2:n ja Timo sen sijaan saapui C2:n vasta 19.5. Korkean ilmanalan kiipeämisessä on hyvin tärkeää jakaa voimansa oikein, koska palautuminen on ylempänä miltei mahdotonta. Näin lepäsimme molemmat C2:ssa tekemättä käytännössä yhtään mitään.

20.5. varhain aamulla jatkoimme kohti kolmosleiriä. Päivä oli aurinkoinen ja lupasi kaikin puolin hyvää. Puimme optimistina lähtiessä pelkät kuoret päälle ja pakkasimme untuvat reppuun. Nousimme kohti Lhotsen seinää ja saavutimme seinän 1,5 h kävelyn jälkeen. Kuin aikaisemman toisintona juuri seinämän alapuolella nousi voimakas tuuli. Kaivoimme untuvat repuista, taistelimme ne voimakkaassa tuulessa päällemme ilman mainittavia varustemenetyksiä. Lähdimme nousemaan Lhotsen pystysuoraa jäätikön alareunaa, jonka jälkeen seinämä jatkuu jyrkkyydeltään 40-60 asteisena. Nousimme noin 2,5 h kolmosleiriin vain todetaksemme, että edellisyön ja koko päivän jatkunut tuuli oli rikkonut leirin kaksi telttaa. Asian Trekkingin toimeliaat Sherpat pystyttivät uudet teltat ja teimme majoituksen suhteen uusjaon, jonka mukaan Timon ja minun telttaan majoittui myös David. Majapaikkamme oli suhteellisen ilmava ja siitä oli erinomainen näkymä Mt. Everestin huippuharjanteelle saakka. Ilta sujui jo totuttujen rutiinien mukaan keitellen vettä, ruokaa ja jutustellen mukavia. Yön pimetessä tuuli yltyi ja stratosfäärituulet paukuttivat jumalten pauhun lailla telttaa, eikä siinä nukkumisesta tullut juuri mitään. Luonnolla on arvaamaton voima.

Aamulla jatkoimme ei niin virkeinä. Tällä kertaa repussa oli vain ja ainoastaan välttämättömät ja hengitystä helpotti top-out –maski. Happinaamarin virtaus oli säädetty kakkoselle. Ensi shokki oli skandinaavihipiälle jonkinlainen. Untuva tuntui kuumalta ja hapen virtaus ei tuntunut ihan totutulta, joten ensimmäisen 5 minuutin jälkeen untuvatakki aukesi ja happimaski nousi kasvoilta kommentin kera…  Pienen mietintätauon jälkeen matka kuitenkin jatkui kohti Yellow Bandia, joka on Lhotsen seinän ja Geneva Spurin erottava kalliomuodostelma. Näiden ylittäminen muodostui teknisesti päivän haastavimmaksi. Geneva Spurin ylitettyämme saavuimme nelosleiriin noin 6 h uurastuksen jälkeen. Söimme rivakkaan leirissä 4 ja yritimme ummistaa silmämme happipulloinemme niin pitkäksi aikaa kuin se oli mahdollista ennen illalle ajoitettu huiputusyritystä. Päätimme, että pyrimme lähtemään klo 21.30, mutta n. klo 21 taivas täyttyi lumesta ja tuiskusta, joka pisti miettimään koko huippuyritystä kertaalleen. Taivas kuitenkin kirkastui melkein yhtä nopeasti kuin se täyttyi lumesta ja näkymä ylös oli auki. Untuvat taas päälle ja niin nopeasti kuin suinkin liikkeelle teltoista, joka tarkoitti meille kello yhtätoista. Reitti nousi Mt. Everestin rinnettä suoraa ylös kääntyen eteläharjanteelle paikkaan nimeltä Balcony, jolla vaihdoimme happipullot ja yritimme hörpätä kupillisen kuumaa. Normaali vesipullo oli jäässä ja termospullossa keitetty kaakao oli jo haaleaa. Balconylla oli tuulta n. 5 m sekunnissa ja pakkasta arviolta -36 astetta. Ilman viileys ei kuitenkaan haitannut etenemistä eteläharjannetta pitkin etelähuipulle. Ennen etelähuippua olevat kalliomuodostelmat olivat haasteellisia, ja paikkaan muodostuikin jonoa ja odottelua. Koska sinä päivänä huipulle pyrkiviä kiipeilijöitä oli ”vain” noin 50, jonot purkautuivat hankalimmistakin paikoista suhteellisen nopeasti. Ylitimme etelähuipun vain nähdäksemme Mt. Everestin varsinaisen huipun niin lähellä, mutta tuskallisen kaukana. Laskimme etelähuipulta muutaman kymmenen metriä alas ja saavutimme Hillary Stepin. Ennen Hillary Stepiä saatoimme katsella sekä Kiinan että Nepalin puolelle paikassa, jossa Kiinan puolelle pudotusta oli noin 3 km. Vastoin ennakko-odotuksia Hillary Step ei tuntunut kovin haastavalle, sillä jäätikön sijaan paikka oli tuulen jäästä putsaama kalliota.

Reilun yhdeksän tunnin uurastuksen jälkeen saavutimme vihdoin Mt. Everestin huipun ja tippahan, tai ehkä pari, siinä poskelle vierähti.

Tippa silmässä -8850m3.9.2015 15:06:31

Tarkemman kertomuksen huiputuksen etenemisestä kirjoitamme muutaman päivän sisällä. Saavuimme tänään turvallisesti takaisin perusleiriin, vaikka lunta tuli koko päivän ja jäädytti köysien pinnat liukkaiksi.  Se teki jääputouksesta lämmön kanssa erinomaisen haastavan.

Huipulla kävimme ja puuha oli suunnilleen sitä mitä odotimmekin. Täytyy myöntää, että kyynel vierähti poskelle kun maailman korkein kohta saavutettiin. Huipulla vietimme melkein kaksi tuntia, koska keli oli täkäläisittäin varsin mainio.

Kaikki hyvin!

Kotimaista ja Rock’n Roll3.9.2015 15:06:20

Olemme perusleirissä useaan otteeseen kommentoineet, että ruokaa voi tehdä ilman, että pinaattia ja valkosipulia lisätään kaikkeen ruokaan, kuten Nepalilainen keittiö mielellään tekee. Sen vakuudeksi teimme Timon kanssa eilen koko leirille Illallisen. Operaatio keräsi paikalle viereistenkin leirien kokit sekä National Geographicin.  Raaka-aineet eivät kovin mairittelevia olleet, mutta jo pääkokkikin oli hieman ihmeissään kun kipot tyhjenivät alta aikayksikön. Suomalainen maku kelpasi hyvin kansainväliseenkin vaatimustasoon.

Menu oli seuraava:

Alkupala:

Herkkusienikeitto, näkkileipä ja sen päälle munavoi

Pääruoka:

Perunamuusi, ruskea hieman ketsupilla pehmennetty kananakkikastike, tuoresalaatti

Jälkiruoka:

Lämpimät ananasrenkaat

Tärkein asia on nyt se, että odotus loppui. Huomenna klo 03:00 lähdemme kokeilemaan omaa kanttiamme. Tämän tiedon mukaan huiputusyritys tehdään 22.5. Käytännössä lähdemme 4. leiristä edellisenä iltana ylös noin klo 21:00. Nousua voi seurata Facebookin välityksellä. Kokemukset kirjoitamme päiväkirjan muotoon heti kun urakan jälkeen jaksamme.

 Urakka ei lopu laskeutumiseen perusleiriin, vaan sen jälkeen kiiruhdamme melkein samalta seisomalta kohti Luklaa, jotta ehdimme paluukoneeseen. Kopteri tuntui hinnaltaan ainakin vielä sen verran suolaiselta, että parin päivän reipas kävely tuntui järkevämmältä vaikka hieman kiire olisikin.

Kaikki hyvin

Projektin aktiivivaiheen loppuunsaattamisen tuska3.9.2015 15:06:09

Tuoreen sääennusteen mukaan tuulet laskevat 22-23.5 ja ikkuna huiputukselle on avautumassa. Ikkuna tämän tiedon mukaan näyttää varsin lavealta jatkuen aina 30.5 saakka. Nyt eri lähteistä haetut ennusteet ovat suunnilleen samaa mieltä tuulitilanteen muutoksen ajankohdasta ylhäällä. Virheelliset päätökset kostautuvat hyvin nopeasti, koska käytännössä virtaa ei riitä kuin yhteen yritykseen, onnistui se tai sitten ei. Mehän tietysti lähdemme siitä, että onnistuuhan se. Tämä on se hetki kun koko kiipeilyvaiheen loppuunsaattamien pitää uskaltaa viedä loppuun saakka. Välttämättä yhtä oikeaa päätöstä ei edes ole olemassa, vaan on elettävä olosuhteiden mukaan. Tunnettua on, että odottavan aika on pitkä!

National Geographicin toimittaja esitti kysymyksen ” miten yhtäläisyyttä on liiketoiminnalla ja vuorikiipeilyllä?” Siihen totesin, että ” Liiketoiminnassa tavoitteet ilmaistaan visiona, jonka askeleet kuvataan strategisilla tavoitteilla ja ne pilkotaan toteutettaviksi askeleiksi. Näin yritykselle muodostuu toiminnan suunta, tavoitteet ja välitavoitteet joiden toteutumista seurataan systemaattisesti. Vuorikiipeilyssä huippua ei voi haukata yhdellä suupalalla, vaan tavoite jaetaan aivan samalla tavoin välitavoitteisiin joiden toteutuminen on onnistumisen edellytys. ”

Nyt elämme jännityksellä itsekin seuraavan muutaman päivän. Jos 22.5. on edelleen tavoitteemme, lähdemme sitä taklaamaan 18.5.

Blogia emme pysty päivittämään nousun aikana, vaan Base Camp managerimme Marshall Thompson päivittää etenemisemme radioyhteyden perusteella Ascension Facebook-sivustolle. Jos ja kun nousumme kiinnostaa, kannattaa liittyä sivun faniksi.

Blogin kuvassa keskellä pilkottaa south Col (n. 8000m, nelosleiri) ja sen vasemmalla puolella näkyy Mt. Everest, huippu pilvien keskellä. Kuva on otettu Kala Pattarin huipulta.

Kaikki hyvin.  

First Summit3.9.2015 15:07:18

First  Summit 5650m

Himalajan rinteiltä ei mitään ihmeellisen uutta.

Perjantai päivän kunniaksi päätimme lähteä verryttelemään lepäilystä puutuneita jäseniämme pienen päivätrekin merkeissä. Suunnaksi otimme Gorak Shepin vuoristokylän, joka sijaitsee noin puolentoistatunnin kävelymatkan päässä perusleiristä.

 Lhotse-Everestin pojista Mikko liittyi seuraamme, kun Tomi ja Joni ottivat suunnakseen Kala Pattarin. Liikkuminen viiden päivän tauon jälkeen tuntui jäsenissä erinomaisen hyvälle ja matka taittuikin rennoissa fiiliksissä. Gorak shepissä aikomuksemme oli käyttää internet- cafen palveluita mm. vakuutusten päivittämisen ja pankkiasioiden hoitamiseen unohtamatta tietenkään facebook ja blogi päivityksiä , Ison datan siirtämiseen  kun nettikahvila kun soveltuu paremmin kuin perusleirissä käyttämämme rajallinen satelliittiyhteys. Pieni pettymyksen häivähdys taisi pilkahtaa seurueen ilmeissä kun kaupan täti ilmoitti tyynen rauhallisesti :”Internet closed” .  No onneksi kyseessä ei ollut pelkästään meidän kohdalle sattunut palvelukatkos, vaan kuulemamme mukaan yhteys oli ollut rikki jo viimeiset kaksi viikkoa.

Kaikessa rauhassa nautimme Coca Colat auringon hyväilemällä terassilla ja päätimme suunnata takaisin Base campiin 5545 metriin nousevan Kala pattarin (5650m) huipun kautta, joka sai nyt myös toimittaa tämän vuoden ensimmäisen huipun virkaa JIIHAA!!!

Reilussa tunnissa kipusimme Kalapattarin huipulle, mutta epäonneksemme pilvet kerkesivät nousemaan peittäen huipulta aukeavan Himalaja view:n , joka meidän oli tarkoitus tallentaa kameroiden muistikorteille.  Parhaamme mukaan koitimme tallentaa näkymiä ja napakan tuulen saattelemina lähdimme paluupatikalle kohti Base Camppia.

Illallisella ruokapöytäkeskustelut kääntyivät kohti Everestiä ja legendaarisia tarinoita vuoren rinteiltä. Traagisistakin tarinoista kävi hyvin ilmi se kuinka paikallisten keskuudessa on vankkumaton usko siitä kuinka vuori ja vuorten jumalat päättävät sen kenen vuorelle suodaan kiipeävän ja kenen ei. Niin se vain on että uskonsa kullakin, ja sitä on toisten kunnioittaminen arvostaminen, etenkin nyt kun olemme vieraan kulttuurin ympäröimänä ja etenemme hyvin pitkälti luontoäidin armoilla.

Sääennusteet näyttävät siirtävän suunnittelemaamme huiputusikkunaa päivä päivältä tuonnemmaksi, mutta toiveikkaina uskomme että säät ovat meille suotuisat ja saamme pitää paluulentojemme päivämäärät ennallaan. Tietojemme mukaan suomalaisnaiset Carina Ja Anne-Mari  ovat suunnanneet yläleireihin tavoitteenaan huiputtaa Everest 16.-17.5 välisenä aikana. Mielenkiinnolla seuraamme Suomalaisnaisten edesottamuksia ja toivomme heille onnea menestystä huiputusyrityksen.

Kaikki hyvin

Varusteista3.9.2015 15:05:34

Ajankuluksi kirjoittelimme listauksen niistä varusteista, joita olemme tarvinneet tämän reissun aikana. Tämä ihan jo vinkkinä niille, jotka harkitsevat vastaavia reissuja.  Osa varusteista on henkilökohtaisia ja osa taas sellaisia, jotka voimme esimerkiksi vuokrata haluttaessa. Samalla listaus antaa kuvan varusteiden määrästä. Painoa alla oleva nippu kerää noin 100 kg ja luonteeltaan on suuntaa antava, ei täydellinen. Listasta puuttuu hapet ja sapuskat. Jos varusteista tai mistä tahansa reissuun liittyvästä tulee kysymyksiä, tavoitat meidät osoitteesta info@ascensio.fi tai FB-saitiltamme.

Use	Description	Product
Shoes:
Trek/Base camp	Waterproof  low trekkers	Vaude  Men´s boulder
Trek/Base camp	Hiking boots	Scarpa Lakshda
Trek/Base camp	Sandals	Teva / Camel Active
For climbing	High altitude boots	Scarpa Phantom 8000
Jackets:
Middle layer /	Fleece	VaudeArosa IV  Polartec 200
Insulation layer / Basecamp	Light Sensofill	Vaude Thulium  jacket
Climbing BC-C2	Soft Shell	Vaude Platinum Jacket
Climbing C2-C4	Shell  jacket	Vaude Argon series
For summiting	Down jacket	Vaude Argon series
Pants:
Trek/Base camp	Light/ polyamide trek pants	Vaude Farley Zip-off pants
Climbing BC-C2	Soft Shell	Boron Pants
Climbing C2-C4	Shell pants	Vaude Argon Series
For Summiting	Down pants	Marmot  8000
Gloves:
Staying/trek	Liner/ merino	multiple
Climbing BC-C2	Leather	Vaude Paltinum Glove
Climbing C2-C4	Alpine gloves	Hestra  Army Heli XCR
For Summiting	Mittens	Vaude down/ North Face Summit Series
Under and middle layer
Climbing	Thin tights/ merino	Icebreaker / Devold
High camps	stiff tights / merino	Ruskovilla / Devold
Climbing	middle pant	Vaude El Cap Tight II
Climbing	middle shirt	Men’s Vienci 2
High camps	Alpakka wool pants	designed and made by Silja Pitkämäki
Head covers:
Trek / Base camp	buffs	multiple
Climbing	wind stopper  hat	Vaude
Climbing	Alpakka wool hat	designed and made by Silja Pitkämäki
For summiting	furry hat	Unknown Sponsored by Safartica
For summiting and bad weather	balaclava, fleece /neopren	Vaude  stormcap
Vision:
Trek/BC	Basic sun glasses	Arnette / Vissio
Snow/Ice	Class 4 sun glasses	Julbo XL
Bad weather	Storm Glass	Spy
Backbacks:
Trek/Climbing	Day backpack	Vaude powder 38/ Ice Rock 35
Trek/Carry	carry system	Vaude hard rock 55+10 / Millet pro light Expe 55+20
Garco	Duffel sack	North Face water proof XXL
Sleeping bags:
Basecamp	Sleeping bag	Vaude Serniga 800
High camps	Sleeping bag	Vaude Ice peak Extreme
Camping:
BC	Tent	Vaude Space K2
High camps	Tent	North Face VE25
Restpads	Restpads	Thermarest Z rest /Thermarest Ultralite +4
Stove	High camp stove	Markill Peak Ingnition
Drinking bottles		Wunnersdorf
High camps	Down socks	North Face
Communication, photographing, electronics
Photographing	Compact camera	Olympus µ tough 3000
Photographing	System Camera	Canon D 500 /18-200/Fisheye
Video	Helmet camera	Contour HD 1080
Navigation	GPS	Garmin Colorado
Measuring	Wristcomputer	Suunto Core, Suunto X10
HB measuring	Wristcomputer	Suunto CT6
Internet/storage	Mini laptop	Samsung NC20
Music	Ipod	I pod nano
Solarpanel	Recharging	Brunton solar 52W foldable
Invertter	Changing 12v/220v	Vaeco Pocket power IS 102
Communication	Satellite phone	Thuraya
Internet Connection	Satellite modem	Bgan explorer 500
Communication	Radiophones	Icom IC-V8 (+repeaters)
Climbing gears
Poles		Comberdell
Harnessess		Petzl corax, Black diamond
Ice axes		Edelrid Gladius pro 60 hammer / showel
Crampons		Edelrid  samba  (modified)
Helmet		Edelrid
Ascenders, hms,carabiners,screws		Edelrid/BD
Slings, widgets		Edelrid
Socks
All socks		MUND

Alustavia päätöksiä3.9.2015 15:07:33

Säätiedotuksemme tulevat päivittäin Seattlesta ja jotkut retkikunnat käyttävät myös sveitsiläisen meteorologin palveluja. Näiden lisäksi käytössä on vielä muutamia muita säätietolähteitä. Eri säätiedotuksia yhdistelemällä saadaan oma näkemys tulevien päivien säätilasta. Me olemme jo tehneet alustavat päätökset lähtöpäivästä ja huiputusikkunasta. Lähdemme aamulla 14.5 ylös ja huipulle pyrimme 17-18.5. Tuolloin pakkasta on noin -36 astetta, mutta tuulta on luvattu alle 10m/s. Jos säätiedotus pitää edelleen paikkansa, niin meidän mahdollisuutemme yrittää huipulle on tuossa. Kaikki on valmiina!  

Mukava tieto tänään oli se, että National Geographicin dokumentti, joka on seurannut touhujamme, on hankittu myös Suomeen. Levikki dokumentilla näytti olevan mukavan laaja.  Perusleirissä istuessani pohdin samalla Suomen tunnettuuden edistämistä maailmalla, teki sitä sitten brändityöryhmä tai yksittäiset ilmiöt tai henkilöt. Luonnollisesti tavoitteet ja keinot on oltava jokaiselle selvät, jotta tavoitteisiin ylipäätään on mahdollista päästä.  

Taloudellisesti katsottuna voimme hyvin, ja voimme edesauttaa Suomen tunnetuksi tekemistä vain ja ainoastaan menestymällä globaalisti eri aloilla. Tarvitsemme menestyvää vientiteollisuutta, edelläkävijöitä, älyvientiä ja älytuontia, joita ei saa veroilla lannistaa. Tarvitsemme median edessä sulavasti esiintyviä menestyviä esikuvia, olivat he sitten talouden, tieteen tai vaikkapa urheilun aloilta.

Täällä Suomi tunnetaan, lähinnä Veikka Gustafssonin menestyksen kautta. Miten hyvin Veikan saavutukset tunnetaan Suomen sisällä? Miten vuosien työ, jotka hän on käyttänyt vuorikiipeilyyn ja sitä kautta osaltaan ollut vaikuttamassa myönteiseen Suomi-kuvan kehittymiseen, näkyy arvostuksena? Jos sitä mitataan Suomen sisäisellä mediahuomiolla, niin tulos on aika vaatimaton. Osaammeko arvostaa toimintaa, joka edistää lopulta omaa kansallista hyvinvointiamme? Vastaan itse subjektiivisesti tuohon, että emme kaikilta osin. Johtuuko se sitä, että emme ole vielä tavoitteita asettaneet tai niitä laajemmin sisäistäneet?

Tämä pohdinta käynnistyi siitä, että Ascensio-projekti on saanut huomiota kyllä kansainvälisesti, mutta oma maakuntalehtemme siitä ei katso aiheelliseksi kirjoittaa riviäkään. Tulkintani mukaan mikrotasolla siis sama arvomaailman asetelma toistuu – saittimme kävijämäärän perusteella projekti kiinnostaa hyvinkin laajaa lukijakuntaa.  

Vuorikiipeily on urheilua, vaikka siinä ei arvokilpailuja järjestetäkään. Suomessa harrastajamäärä on kasvamaan päin – onhan meitä suomalaisia täällä nyt 10. Esimerkiksi Kroatiassa viime vuoden urheilijaäänestyksessä parhaana naisjoukkueena palkittiin Kroatian  Mt. Everest –retkikunta, joka kuvaa osaltaan lajin asemaa Keski-Euroopan maissa. Isoja vuoria ei kiivetä pelkästään vetämällä verkkarit napaa myöten ylös, vaan poikkeuksetta kyseessä on pidemmän aikavälin sitoutuminen harjoitteluun ja itse tavoitteen saavuttamiseen.  

Ennusteet ennusteista3.9.2015 15:07:45

Tänään aamulla heräsimme hieman ennen kuutta helikopterin läpytykseen. Kopteri keräsi korkeutta perusleiriä ympäröivien vuorten kupeessa. Helikopterin tavoite oli hakea menehtynyt venäläinen pois kakkosleiristä, mutta yritykseksi jäi. Tuulet olivat sen verran voimakkaat ja näyttävät jatkuvan; tämän hetken tiedon mukaan soveliaat kelit aukeavat vasta noin 23.5. Ennusteet elävät kaiken aikaa.  

Aamusta Sherpat hakkasivat irti muutamia aikanaan jäätiköllä menehtyneiden jäänteitä siirtääkseen ne soveliaaseen lepopaikkaan. Se oli puuhaa, joka kiinnosti monia, mutta meitä ei suuresti. Jääputous on kuljettanut jäänteitä kuulemani mukaan alaspäin noin 1 km/neljä vuotta.  

Tänään leirissä järjestetään hyväntekeväisyyspokeriturnaus, johon saavat osallistua ainoastaan Mt. Everestin huipulla käyneet.   

Odottamista, odottamista, odottamista.

Hyvää äitienpäivää!3.9.2015 15:07:58

Jalka nousee ja maisema vaihtuu,
turhat ajatukset ne mielestä haihtuu.
On pojat äitein helmoista lähteneet, 
vuorten huiput suunnaksi ottaneet.
On äitee silti mielessä täällä,
vaikka kohta ollaan maapallon korkeimman huipun päällä.  

Hyvää äitienpäivää!  

Jakin lihaa ja muuta ajankohtaista3.9.2015 15:08:12

Lepäilemme ja huollamme itseämme kuntoon. Sipulin kera käristetty jakin liha ja paikallinen pottuvoi maistuu mainiolta ja luo omalta osaltaan kotoista tunnelmaa tänne vuorten kupeeseen. Lepopäivien aikataulut muokkautuvat hyvin pitkälti ruokailujen mukaan, muuta ”pakollista” tekemistä kun ei ole. Pohdimme juuri, että lähtisimmekö nauttimaan kunnon pullakahvit Dingbotcheen, joka sijaitsee vuorijonon toisella puolen noin tunnin kävelymatkan päässä. Saa nähdä kumpi vie voiton tulomatkalta tutut Dingpbotchen ranskalaisen leipomon maittavat leivokset tuoreen kahvin kera vaiko täysimittainen lepopäivä täällä Phericen Himalaja lodgessa, unohtamatta mehukkaita jakinliha-snackeja.  

Kathmandussa kahinoivat maolaiset, jotka ovat marssineet joukkonsa kaduille ja kauppojen oville järjestäen kuusipäiväisen yleislakon. Aseellisilta selkkauksiltakaan ei ole vältytty kun paikallinen poliisi on ryhtynyt rauhoittelemaan tilannetta kaasuaseiden ja kovien ammusten voimin, tietojemme mukaan ihmisuhreilta on ainakin toistaiseksi vielä vältytty.   

Aikaa kun on, niin ajatus juoksee. Islannin tulivuoren aiheuttaman tuhkahässäkän inspiroimana suunnittelimme kotiinpaluureitin B. Kaikkeen pitää tavallisen tallaajan valmistautua, kuten esimerkiksi potentiaaliseen ilmatilan sulkemiseen tuhkan vuoksi.  

Plan B: Nepalissa valmistetaan lisenssillä vielä vanhaa hyvää pitkäiskuista Royal Enfieldiä ja sitä saa ostettua varsin edullisesti (British race car green – vau!) Niitä tarvitsemme kaksi kappaletta sekä vastaava määrä nahkakuulakypäriä ja pakki varaosia. Matkatavaraa meillä on yhteensä noin 100 kg, joten niiden pakkaamisessa käytetään Sherpoilta opittuja metodeja ja rakennetaan selän taakse molemmille hieman päätä korkeampi tötterö ja se koneen alta runkoon naruilla kiinni. Tankki täyteen ja kohti luodetta Intiaan huivi putkella. Intiasta suuntaamme kohti Venäjää seikkaillen pitkin Kaspianmeren rantoja kohti kotimaamme itärajaa. Venäjän rajamuodollisuudet tulevat vaatimaan hieman luovuutta ilman viisumia, mutta uskomme vakaasti asian järjestyvän.   Kilometrejä reissulle tulisi karkeasti noin 7500 ja aikaa päiviä seikkailuun kuluisi, 250 km keskimääräisellä päivittäisellä pärryyttämisellä, 30 kappaletta eli olisimme Suomessa sopivasti heinäkuun alussa ja mukana  hyvin sisäänajettu klassikkopyörä. Tehdaspölytkin lähtisivät sopivasti alkavan monsuunin myötä sekä pyörästä että kypärästä.  

Noh, tältä istumalta toivotaan kuitenkin, että lentoliikenne toimii.

Lepäilyä Perichessä – 4200m3.9.2015 15:08:21

Alamäki maistui vajaan kuuden tunnin edestä eilen kun saapastelimme Pericheen lepäämään. Illalla kajahti ruokailutilassa Finlandia syvällä bassolla sen merkiksi, että meitä vuorella olevia suomalaisia oli kokoontunut samaan pöytään suurin osa. Juttua riittikin aina pikkutunneille saakka vaikka aulan aukioloajat vakuuttivat paikan olevan auki klo 21:00 saakka.  

Trekkaaja tulee…Trekkaaja menee – tässähän tätä seurattavaa riittää!  

Kaikki hyvin!

Kolmas rotaatio3.9.2015 15:08:33

30.4. päät putkahtivat teltasta ulos 3:30 ja raudat narisivat lumessa siitä tunti eteenpäin. Aamuvarhaisella mietin, miksi vuoren kuvetta hinkataan ylös alas, lähteminen ja ensimmäiset sadat vertikaalimetrit tuntuvat aivan yhtä pahalta kunnes lihakset lämpiävät, jolloin hienoisen tottumisen korkeaan ilmanalaan saattaa huomata. Nousimme 1. leiriin noin neljässä tunnissa, ja siitä matka jatkui suoraan kakkosleiriin, mikä otti taukoineen vielä kolme tuntia lisää. Ykkös– ja kakkosleirin korkeusero on noin 400m ja se on tasaisesti nousevaa laaksonpohjaa. Lämpötila heilahti näppituntumalla 25 asteen paremmalle puolelle, ja se lyhensi viimeiset kävelyjaksot 15 min mittaisiksi.  

Tavoitteemme oli levätä kakkosessa vappupäivä, ja suunnata aamulla 2.5 ylös kolmosleiriin. Lepopäivä menikin hyvin. Lepääminen ylempänä on perusleiriäkin haasteellisempaa. Joillain on tapana tuijottaa aterioiden väliset ajat teltan kattoa suu auki, jotkut lukevat ja jotkut hiljalleen puuhaavat jotain muuta. Välillä tuntuu, että teltasta nouseminen itsessään on jo suoritus. Minä lueskelin Valkovenäläistä eteenpäin hyvän matkaa ja mietiskelin, miten nuo vapun karkelot koti-Suomessa taittuvat hiljalleen ehtoon puolelle. Sunnuntain vastaisena yönä nousi vastoin säätiedotusta tuuli ja lumisade ja niinhän siinä kävi, että teltan oviaukko toimi paikallisena säähavaintoasemana tuon päivän. Lunta tulikin reilusti yli 20 cm ja kovan tuulen kanssa. Lhotsen seinämä oli tähän saakka ollut sinisellä jäällä, joten tuleva lumi teki sen hieman miellyttävämmäksi kiivetä, kunhan pysyy stabiilina. Päätimme katsoa seuraavan päivän tilanteen ja tehdä päätöksiä aamulla. 6500m:ssä odottaminen on erinomaisen kuluttavaa sekin, joten päätöksiä piti saada aikaan.  

3.5 aamu oli erinomaisen tuuleton ja aurinkoinen. Aamupalan jälkeen tavarat kasaan ja askel kerrallaan kohti kolmosleiriä. Pääsimme noin 7000m:n kupeeseen, aivan Lhotsen seinän alkuun kun sää muuttui kuin veitsellä leikaten. Seinällä jo kiikkumassa olevat hahmot pyrkivät suojautumaan voimakkailta tuulilta kuka mitenkin. Heikommin varustautuneet loikkivat korkeuteen nähden merkillisen pitkillä loikilla alas seinämää, sen mitä kiinteissä köysissä pystyivät. Taas oli päätöksen paikka – Negative! Tuo kolmosen 7300m ja yö siellä jäi tällä erää kokematta. Virtaa oli kulunut jo sen verran, että emme jääneet uutta yritystä ilman lepoa odottamaan.  Alas perusleiriin tulimme tänään 4.5.  

Tottumisjakso on nyt takana, ei ihan niin kuin suunniteltu, mutta ei poikkea suunnitelmasta niin paljoa, että estäisi tavoitteen saavuttamista. Säällä on tästä eteenpäin yhä suurempi merkitys. Huomenna lähdemme Timon kanssa reilua kilometriä alemmaksi Pericheen tankkaamaan ja täydentämään energiavarastoja. Takaisin tulemme hyvissä ajoin ennen säiden tuomaa huiputusikkunaa.  

Kuulemani mukaan perusleirissä on vieraillut retkikunta myös hieman harvinaisemmasta vuorikiipeilymaasta. Brunein saarivaltiosta oli lähtenyt retkikunta tavoitteenaan pelata maailman korkein shakkiottelu. Jäsenistö oli matkan varrella harventunut muutamalla ja 2.5 kynnelle kykenevät olivat saapuneet sulttaanivaltion elkein hevosilla perusleiriin. AMS ei ilmeisesti kovin tuttu jäsenistölle ollut, sillä pelastushelikopteri nouti retkikunnan jäsenet akuuttia vuoristotautia potevina 3.5 perusleiristä. Hevosia kun ei voitu kopteriin ottaa, niille löytyi välittömästi ohjastajat niiden palauttamiskesi kohtuullisempiin korkeuksiin.  

Terveisiä!

Ajan tappamista3.9.2015 15:08:42

Muutos näyttää ikävuosien myötä olevan aina työläämpi. Hyvä joustinsänky ja unettava tyyny ovat laiha muisto vain, samoin kuin levolliset yöunet. Viime yö oli ensimmäinen, että se tuli nukuttua miltei putkeen ja vieläpä levollisesti. Tästä on hyvä ponnistaa muutaman päivän päästä viimeiseen totuttautumisnousuun ylös. Nyt meillä on tarkoitus nousta aina C3:n saakka (n. 7300m) ja ilman kantamuksia mahdollisesti vielä siitäkin ylöspäin, jos vain liikkeet eivät ole liian loivia. Alustavan suunnitelman mukaan olemme varanneet etenemiseen C3:sta ylöspäin lisähappipullot, mutta on tietysti mukava kokeilla etenemistä ilmankin.  Hapet kulkeutuvat C3:n samalla reissulla. Takaisin on tarkoitus tulla keleistä riippuen 2.5.

Rotaatioiden välillä ajantappaminen on iso asia ja erinomaisen iso lohtu on puhua aika ajoin äidinkieltä. On aivan sama, miten hyvin englanti sujuu, omaa kotikieltään kaipaa aina. Sitä onneksi saa harjoittaa Timon sekä muiden suomalaisten kanssa. Muuten rauhoittuminen ja lepääminen ovat olleet yllättävänkin haasteellisia.

Tippuminen kiireisestä työelämästä tilanteeseen, jossa ympäristö muuttuu täydellisesti ja sosiaalinen verkko rakennetaan täysin uudelleen, on yllättävän haasteellista. Erilaisiin teknisiin kommunikaatiovälineisiin tottuneena oman haasteensa tuovat myös puhelinverkon ulkopuolella oleminen ja Internetin käyttäminen lähinnä Post-tyyppiseen kommunikointiin, kuten blogien lähettäminen. Koko oleminen rakennetaan yhtä päämäärää varten, joka sekin on ensikertalaiselle tummanpuhuva mysteeri. Ei ole olemassa enää tärinänomaista pakkoa liikehtiä, reagoida, puhua työpuheluita 24/7 – on vain aikaa. Toisaalta kaikki tekeminen hengästyttää. Sinällään tervettä kokea sekin. Miten se aika sitten kuluu?

Olen lukenut voidessani George H. Steinin kirjoittamaa kirjaa sotahistoriasta. Yläleirissä luettavana on puolestaan hieman kevyempi Vares. Hyviä keskusteluja, pohdintoja ja tietysti varustehuoltoa. Leirimme on Timon toimesta opetettu pelaamaan tuppea, joten näistä lepopäivät muodostuvat. Ja unohtaa ei passaa myöskään blogien kirjoituksia. Tänään annamme kommenttimme National Geographicin dokumenttiin, joka käsittelee kiipeämistä Mt. Everestille.

Perusleirissä sähkön tuotanto tapahtuu pääosin perussähkön osalta aurinkopaneeleilla. Lisäksi lähes jokaisessa leirissä on aggregaatti. Aggregaattia käytetään kaikkien leirien yhteisesti sopimana aikana, klo 15-18, jona aikana myös sähköiset apuvälineet kuten tietokoneet, iPodit, kamerat yms. voidaan ladata. Ilmanpainetta kun on vain puolet merenpinnan tasosta, jonne koneet on rakennettu, tarkoittaa tämä erinomaista työllisyyttä paikallisille mekaanikoille. Meidän aggregaatti on ollut nyt pari päivää turauksen kohteena ja taitaa mennä vielä päivä. Pihavalimosta valmistui aamulla laitteeseen uudet venttiilinvarret. Taisi käydä hieman kuivana?

Tänään ja huomenna vietämme vielä lepopäivän, mutta ylös suuntaamme vappuaaton aamuna. Koska olemme aaton ylhäällä, retkikunta toivottaa erinomaista Wappua kaikille! Itse olen viettänyt edelliset waput poikkeuksetta Ylläksellä, joten ehdotan maljaa C3:lle Bar Kaapissa!

Lepopäivänkin jälkeen kaikki hyvin. Paljon terveisiä!  

Sairasvuoteelta ensimmäiseen rotaatioon - 6752m 3.9.2015 15:08:51

Tulehduksen aiheuttama yskä on saatu kuriin ja torstai aamuna oli aika suunnata kohti ykkösleiriä (C1). Väkinäisen aamupalan jälkeen suuntasimme jääraudat kohti jääputouksia. Parinkymmenen minuutin ylösalas kipuamisen jälkeen mieleeni tulvahti outo tunne, olinkohan unohtanut jotain? Kävin mielessäni läpi listaa välttämättömyystarvikkeista ja ärräpäät pärähti ilmoille kun pääsin ajatuksissani aurinkolasien kohdalle. Repun läpi käyminen osoitti aavistukseni oikeaksi ja ei muuta kuin takaisin base campiin aurinkolasien hakureissulle. Pieni ylimääräinen lenkki karisti loputkin unen rippeet silmistä ja matka jääputouksen lävitse sujui reippaasti.  

Matkalla pysähdyin ”turvallisen” tuntuiseen paikkaan hörppäämään kupillisen teetä ja aamupalalta mukaan nappaamaani weetabixit, jotka ovatkin osoittautuneet kaikista tutuimmaksi ja turvallisemmaksi energian lähteeksi täkäläisestä tarjonnasta. Olotila oli hyvä ja hieman yhdeksän jälkeen sulattelimme jo lumia ykkösleirissä. Päivä tuntui kuluvan tuskastuttavan hitaasti ja mielessäni kävikin ajatus, että olisin lähtenyt jatkamaan matkaa C2:een, mutta päätin pysyä sovitussa suunnitelmassa ja jatkaa matkaa seuraavana aamuna Mikan kanssa hänen noustessa toiseen rotaatioon. Aamulla yhtä aikaa matkaan lähtenyt Matate saapui leiriin puolen päivän aikaan, jolloin söimme lounasta ja koetimme keksiä jotain tekemistä ajankuluksi. Päivä kului kuitenkin lepäillessä ja nestettä tankatessa. Illan päälle sovimme vielä Mikan kanssa radion kautta aamun aikataulusta ja seuraavan päivän ohjelmasta.  

Yhdeksän aikaan aamulla Mika ja muu retkue saapuivat C1:een ja jatkoimme matkaa eteenpäin kohti C2:sta. Mika kertoi huonosti nukutusta yöstä ja syömättömästä aamupalasta, jonka johdosta olotila ei ollut paras mahdollinen. Päätimme jatkaa matkaa omaan tahtiimme kumpainenkin päivän kunnon mukaan. Vajaan parituntisen taivalluksen jälkeen saavuin leiriimme C2:een (6500m) ja edessä oli taas pitkä päivä ilman sen kummempaa ohjelmaa. Kuluneiden viikkojen aikana on kuitenkin oppinut, että vapaa-ajalla on syytä unohtaa turhat hötkyilyt ja elimistöä rasittavat touhut ja keskittyä itsensä huoltamiseen. Korkeassa ilmanalassa jo muutamat reippaat kävelyaskeleet saavat sykkeen nousemaan aerobisen tason ylärajoille ja niin miehet kuin naisetkin puuskuttamaan kuin höyryveturit.  

Perusleirissä ilmanpaine on noin puolet merenpinnan tasolla vallitsevasta ilmanpaineesta, joten palautuminen rasituksesta vie huomattavasti enemmän aikaa kuin meren pinnan tasolla. Lähdettäessä perusleiristä kohti ylempiä leirejä ilmanpaine pienenee entisestään, palautuminen on lähes olematonta ja mahdollisuudet vuoristotautiin kasvavat entisestään. Tämän vuoksi tehdäänkin muutaman päivän rotaatioita ylempiin leireihin, joiden aikana totutetaan elimistöä ohueen ilmaan ja sen jälkeen palataan taas perusleiriin lepäämään ja palauttelemaan kehoa rotaatioiden rasituksista. Mika saapui C2:een noin kolme tuntia minun jälkeeni ja kertoi pyhittävänsä seuraavan päivän levolle. Totesimme, että emme olleet hyväksyneet tosiseikkoja, jotka olimme kuitenkin tiedostaneet varsin hyvin tämän Mikan toisen rotaation osalta. Mikan edellisestä yläleirivisiitistä oli kulunut vain puolitoista vuorokautta, joten palautumiseen oli jäänyt liian vähän aikaa. Tämä ryyditettynä huonoilla yöunilla ja olemattomalla ruokahalulla ei ollut toimiva yhtälö. Olimme kuitenkin perustaneet Mikan lähdön otolliseen sääikkunaan, jonka oli odotettu kestävän sunnuntaihin saakka.  

Lauantaiaamuna minä ja intialainen retkuekaverimme Arjun nousimme kilvan auringon kanssa kohti Lhotsen jääseinän alkupäätä. Mielessämme oli ajatus käydä nousemassa jonkin matkaa seinän alkupäätä ja ottamassa tuntumaa tähän pelottavan massiiviseen sinisen jään verhoamaan vuorenseinämään, joka nousee n.1200 metriä 40-60 asteen kulmassa aina 8000 metriin saakka. Päätimme kuitenkin antaa tilaa kiipeilijöille, joilla oli tavoitteenaan Lhotsen seinämän keskivaiheilla 7300 metrissä sijaitseva kolmosleiri. Kiipeilijöiden kirvoittamien jäälohkareiden saattelemana lähdimme paluupatikalle kohti C2:sta.  

Tulehduksesta kärsinyt kaula ja siitä jumiutunut niska ei antanut sijaa edes edellisviikkona totutuille muutaman tunnin yöunille, vaan paluumatka perusleiriin alkoi osaltani ilman yöunia hyvin ärsyyntyneissä tunnelmissa. Mika oli saanut elvytettyä itsensä lepopäivän aikana hyvälle mallille ja paineli alaspäin torvi punaisena krevassien yli loikkien. Pysähdyimme ykkösleirissä ja poimimme mukaamme jälkeen jättämämme hyytelöityneet ”human waste” -pussit ja jatkoimme matkaa kohti jääputouksia. Saavutin Mikan ja isohkon joukon muita kiipeilijöitä sinisen jään alueella suuren krevassin ylittävällä osuudella.  Jäätikön pinnalta laskeuduttiin n. 10 metriä alaspäin (krevassin sisään) missä alumiinitikkaita pitkin ylitettiin krevassi sen kapeimmasta kohdasta, jonka jälkeen noustiin jälleen n.10 metriä jäätikön pinnalle. Porukka oli jumiutunut  krevassin ylittäville tikkaille. Jonon keulilla kaksi ”kiipeilijää” olivat sotkeutuneet varmistuslaitteidensa kanssa kiinteään köyteen eivätkä onnistuneet saamaan itseään liikkeelle ilman ulkopuolista apua. Joukosta varmaan jokainen, joka vähänkään ymmärsi jäätikön fysiikasta tajusi, että olimme äärimmäisen herkällä ja vaarallisella osuudella. Kuin vahvistuksena tälle, muutaman metrin päästä meistä irtosi auton kokoinen serakki, joka onneksemme tippui huumaavan jylinän säestämänä railon syvyyksiin ketään vahingoittamatta. Jylinä ja tärinä saivat kummasti joukkoon liikettä ja pääsimme jatkamaan matkaamme kohti perusleiriä. Mika oli ohittanut hätäpäissään jumiutuneet kiipeilijät ”ulkomutkan kautta” pysähtymättä jonottamaan kriittiseen paikkaan.  

Illalla perusleirissä pohdimme porukalla kuinka vastuuntunnottomasti kiipeilyretkikunnat ottavat jäseniä retkikuntiinsa. Tuntuu, että vain hyvin harva järjestäjä asettaa minkäänlaisia taitotasokriteereitä retkikuntaan mukaan lähteville jäsenille. Emme voi sanoa että itsekään olisimme kokeneita kiipeilijöitä, mutta omasta mielestämme kuitenkin omaamme vaadittavat kiipeilyn perustaidot sekä kyvyn huolehtia itsestämme myös vaativimmissa olosuhteissa.  

Aklimatisaatio on sujunut hyvin ja olemme pysyneet suunnitellussa aikataulussa. Loppuviikosta lähdemme tekemään muutaman päivän reissun yläleireihin ja viemme tarvikkeita C3:een sekä viimeistelemme aklimatisoitumista. Sitten lepäillään ja odotellaan sopivaa sääikkunaa Summit pushia varten, joka ajoittuu mitä todennäköisemmin toukokuun toiselle viikolle.    

Kaikki hyvin!    

krevassi = railo
serakki = roikkuva, ulkoneva jäämuodostelma

Leiri 1 valmis - 6150 m3.9.2015 15:09:11

Korkeaan ilmanalaan tottuminen vaihtelee yksilöittäin. Mika lähti 20.4. muutaman muun Asian Trekkingin kiikepilijän kanssa ylös ja Timo jäi perusleiriin potemaan yskänpoikasta. Kaveriksi Mika sai kaksi Sherpaa ja intialaisen Arjunin(16v), joka pyrkii olemaan nuorin intialainen ja kaikkien aikojen kolmanneksi nuorin Everestin huipulla käynyt.  

Matkaan lähdettiin noin viiden maissa. Matka joutuikin mukavasti läpi jäävirran, joka on jaettu kolmeen osaan; ala-osa, Popcorn ja sinisen jään yläosa. Popcorn tarkoittaa jäävirran sitä osaa, jossa jäälohkareet muistuttavat isoja popcorneja (läpimitaltaan metristä viiteen metriin), ja joiden kosketuspinta alla olevaan jäähän ei välttämättä ole kuin muutama kymmenen senttiä, mikä tekee osasta vaarallisen. Sen jälkeen tulee sinisen jään yläosa, joka todellakin kiivetään kuka mitäkin hengenahdistuksen ääntä pitäen. Aurinko tavoittaa nämä jäätikönosat noin klo 10.30 ja sen jälkeen riski jäätikön romahtamiseen on suuri, joskin romahtamista voi tapahtua mihin aikaan vain. Juuri tuolla popcorn-osuudella kuulimme romahduksen ja vyöryn äänen.  Ääni on sen verran vaikuttava, että kaikki keskittyminen kohdistettiin etenemiseen. Jääputouksen päälle pääsimme sopivasti puoli yhdeksän jälkeen ja ykkösleirissä (C1) olimme noin klo 9. Pienen hengähdyksen jälkeen teltan pystytykseen ja sopan keittoon. Sherpa kyllä kantaa tuplamäärän tavaraa, mihin itse kykenee, mutta kokeiksi niistä ei kyllä kaikista ole.  

Tuolta paikalta näki Everestin ja Lhotsen reitit miltei kokonaisuudessaan ja hulluinta oli se, että yli kilometrin korkuinen Lhotsen seinä näytti kauempaa lähinnä jyrkältä, käveltävältä alueelta, mitä se tarkemmin seuraavana päivän katsottuna ei toki ollut, vaan noin 60% jyrkkää, sinistä jäätä kuultava seinämä. Nukkumaan tuli mentyä hyvissä ajoin. Yöllä saimme jo tuta kunnon vuoristotuulen, joka nousi lukemiin 30 solmua/s ja teltta huusi ja paukkui niin että hirvitti. Onneksi teltta tuli niitattua puolimetrisillä alumiiniankkureilla hankeen kiinni, joten ainakin se osa, mitä sitä jää jäljelle, ei liiku. Aamulla kuuntelimme tuulen paukutusta vielä aamuteetä keitellessä. Olimme radioyhteydessä perusleiriin ja säätietojen mukaan tuulen piti tauota ja niin se osittain tekikin. Lähdimme ilman kantamuksia kohti kakkosleiriä ja nousimme miltei C2:n tasolle aina 6352m saakka, niin että näimme leirin. Päivän tavoite saavutettiin ja oli aika kääntää töppöset takaisin alamäkeen. Ilma oli sen verran ohutta, että ei se meno alaskaan kovin vauhdikasta ollut.  

Ykkösleiri jätettiin paikalleen, ja suuntasimme alaspäin sitä vauhtia kuin pystyimme. Ylin osa jääputousta oli jopa jollain tavalla hauska, aika ajoin kuvio-8 kiinni ja liuku alas. Konkretia tuli vastaan nopeasti, sillä yksi iso serakki oli murtunut sinisen jään alueella ja jälki ole sen näköistä, että löpinät sikseen ja mahdollisimman nopeasti alueen lävitse. Jälkeenpäin kuulimme, että kukaan ei onneksi ollut loukkaantunut.   Viimeinen, jäätikön alin osa, taivallettiin armottoman kuumuuden alla, mutta onneksi perusleirissä odotti kaipaamamme energia-annos; lämmin ateria ja juotavaa. Energiansaannista tulee jatkossa huolehtia nykyistä tarkemmin. Timo nousi 21.4. ykkösleiriin ja minä menen huomenna perässä. Jatkamme aamulla suoraan kakkosleiriin (C2). Olemme tuolla reissulla pari päivää ja käymme tutkimassa Lhotsen seinämää. Alustavan aikataulun mukaan reitti kolmosleiriin valmistuu tänään.  

Ja sitten taas hieman tarkennusta. Mt. Everestillä on kaksi koiraa; pohjoispuolella yksi nimeltään Mellary ja yksi täällä Nepalin puolella nimeltään Hillary. Hillary oli nimenomaan se koira, jonka näin viimeisen Pujan aikana. Koira asustelee Himalajan pelastusjärjestön teltalla ja kiipeää muutaman tutun kiipeilijän kanssa aina kakkosleiriin saakka, jossa sillä on oma kippo ja evästä. Koira on kuulemani mukaan kehittynyt erittäin taitavaksi kiipeilijäksi ja se pystyy omin avuin kiipeämään aina kakkosleiriin saakka. Reitti tosin on toinen kuin jäätohtorit ovat tarkoittaneet. Tarina kertoo myös, että Hillary kuulee hyvin tarkasti jäätikön liikkeet eikä koskaan mene sortumisvaara-alueelle.  

Seuraava merkintä blogiin tulee 26. päivän tienoilla. Sen jälkeen on enää yksi reissu ylös ja aklimatisoituminen riittävälle tasolle. Nyt tavoittelemme noin 6 800m korkeutta.    

Kaikki hyvin! Terveisiä!  

Aklimatisaatioharjoituksia 5600m ja 5800m3.9.2015 15:09:20

Aamulla kello pirahti neljältä, nopea aamupala ja ennen viittä olimme jo taipaleella Khumbun jääputousta ylöspäin. Aamu oli maaginen, sillä päivä valkenee juuri viiden maissa ja jäätikön syvänsiniset värit korostuvat aamun hämärässä. Jäätiköt herättävät jo värillään kunnioitusta. Tavoitteenamme oli kukin omantunnon mukaan kerätä korkeutta ja kääntää paluutaipaleelle viimeistään klo 10 aamulla. Mika tempaisi rohkeasti aamukahvin ja Timo valitsi aamupalajuomansa huomattavasti järkevämmin.  

Oman fiiliksensä elämään tuo telttojemme sijainti jäätikön päällä, jolloin useamman kerran yössä kuulee ja tuntee jäätikön liikkeen terävinä napsauksina. Jäävirta nimensä mukaan liikkuu kaiken aikaa. Nousu alkoi jäärautojen narskeessa ja sitä säesti voimakas hengitystahti. Tottuminen alle puolikkaaseen hapen osapaineeseen merenpinnasta ei ole ihan loppuun saakka saatettu, mutta jo hyvällä alulla.

Serakkien kasvaessa vauhtia ei tehnyt mieli millään muotoa hidastaa, vaan niiden välissä pujoteltiin käyttäen kiinteää köyttä melko vauhtia. Oman jännityksensä etenemiseen toi railojen ylittäminen tikkaita käyttäen. Jäärautojen kanssa se on varsin mielenkiintoista puuhaa. Kypäräkameralla otettuina videoina ylittäminen näytti vielä omaa tuntemusta huimemmalta. Paikka paikoin olisi ollut parempi katsomatta tikkaiden kiinnityksiin lainkaan. Matka kuitenkin jatkui kunnes Mika nautti käänteisesti aamukahvin uudelleen reilun 5600 metrin korkeudella. Koska sama nousu tehdään 20.4 ykkösleiriin saakka, Mika päätti kääntyä tästä takaisin ja Timo sen sijaan jatkoi vielä parisataa metriä ylöspäin.  

Huomenna onkin vuorossa Vuoripuja, jonka jälkeen viemme yläleirivarustukset ylös ja yövymme yläleireissä.  

Kaikki hyvin!

Vuoripuja Khumbun jäätiköllä3.9.2015 15:09:45

 

Tänään oli varsin leppoinen ja mielenkiintoinen päivä. Khumbun jäätikkövirralla saimme vielä erillisen siunauksen lähteä vuorelle. Puja oli hieman edellisistä poikkeava. Kuin niitiksi tilaisuuden vaikuttavuudelle, läheisen vuoren seinän roikkuva krevassi tippui alas jylisten syvänä bassona läpi solan. Perustilaisuus itsessään toisti jo opittua kaavaa, mutta siihen kuului myös juhlaosuus, tanssia, hieman virvokkeita ja ennen kaikkea iloista mieltä. Tilaisuuden loppu oli lähinnä sosiaalinen. Eri kansallisuuksien aikaan saama puheensorina täytti jäätikön.  

Kesken tilaisuuden huomioni kiinnitti taustalla jäävirtaa alaspäin kohti perusleiriä jolkotteleva sekarotuinen koira, jonka isäntä näytti tulevan heti koiran perässä. Ymmärrys ei heti riittänyt ratkomaan sitä, miten koira oli selvinnyt kaikkien railojen ja krevassien läpi – sillä kun ei ole rautoja eikä köysistäkään juuri ymmärrä mitään. Isännälle isokokoisen koiran kantaminenkin tuntui aika tavalla haastavalta ja korkeutta meillä on kuitenkin lähes 5400 m. Pujaan osallistuivat myös LJK:n Tomi, Mikko ja Joni. Jaoimme kokemuksia.  

Apa Sherpakin oli saapunut sopivasti paikalle ja hauska sattuma oli se, että Suunto on meidän molempien yhteistyökumppani, joten päätimme ottaa yhteiskuvan. Kontrasti oli mielenkiintoinen; ensikertalaiset ja 20. kertaa huipulle pyrkivä.  

Huomenna on taas aikainen herätys. Yläleiritavarat ovat hiljalleen paketissa ja huomenna on herätys klo 04:00. Ykkösleiriin meidän pitäisi saapua klo 9 mennessä aamulla. Korkeus tuolloin noin 6100 m ja edessä on ensimmäinen yö tuossa korkeudessa. Blogiin seuraava merkintä tulee keskiviikko-iltana tai torstaina aamulla. 

 

Perusleiri 5360m3.9.2015 15:10:09

Saavuimme Base Campiin 15.4 illansuussa. Tuona päivänä hiljalleen kävellessä pohti reissun perustarkoitusta sekä itselle subjektiivisesti ladattujen tavoitteiden tarkoituksenmukaisuutta. Kun Lobutchesta lähdimme aamulla, tunsin sekä korkeuden että samaan aikaan nousevan kuumeen heikentävän matkantekoa. Päänsärky säesti vielä pakettia, jolloin kävellessä pohti miten osaisi suhtautua siihen, jos kolmen vuoden harjoittelun lopputulema yhtä päämäärää varten katkeaisi jo ennen perusleiriä vaikka akuuttiin vuoristotautiin?  

Lama Geshi painotti rukouksessaan viisauden merkitystä ja sitä miten aina yhteisöstä löytyy se vanhempi ja viisaampi. Viisautta kannattaa kuunnella. Mielessä on myös isän sanat ”hiljaa hiihtäen tulee hyvä latu” ja siitä korkean ilmanalan kiipeämisessä nimenomaan on kyse. Kiipeilyssä muutenkin se paras kaveri on vanhin. Tämä on reissun tavoite on lähtökohtiin nähden huima. Toteutus vaatii sitoutumista ja se sitoutuminen mitataan sekä fyysisenä että henkisenä lujuutena. Korkeuksien tavoittelu ei ole yksittäinen suoritus vaan hyvin pitkäjänteinen monen muuttujan summa.  

Huppua ei voi edes ajatella, vaan tavoitteet asetetaan hyvin selkeiksi välitavoitteiksi ja ohjataan omaa toimintaa suunnitelmallisesti mahdollisuuksien rajoissa. Ensimmäinen tavoite oli saavuttaa perusleiri terveenä ja sen osittain teimmekin. Seuraava tavoite on jäävirran kiipeäminen huomenna korkeudelle 5900 m.  Khumbun jäävirta onkin kaikkein vaarallisin osa koko kiipeämistä. Haasteena ovat myös mielenkiintoiset olosuhteet; pakkasta on aamuisin ollut noin 10-15 astetta ja klo 10 mennessä lämpötila kohoaa noin +25 asteeseen. Toivottavasti virkeät kiipeilijät pistävät päänsä ulos teltasta aamulla klo 04:00, koska aamulla aikaisin ilma on kylmimmillään ja jäävirta stabiilein.   '

Perusleirissä on nyt kaikkiaan 11 suomalaista, joista kolme tapasimme heti saavuttuamme. Väkimäärää yhteensä on vaikea arvioida, mutta nopeasti veikkaisin kaikkiaan noin 300 henkeä kantajineen päivineen kaikkineen. Omasta ryhmästämme eilen kaksi kanadalaista kaveria teki päätöksen palata takaisin kotiin. Toinen kavereista tavoitteli seitsemättä huippuaan (jokaisen maanosan korkeimmat huiput) ja toinen kavereista kiipesi pari vuotta sitten 100m päähän Mt. Everestin huipusta. Tämä päätös pisti meidän itse kunkin hiljaiseksi.  

PS. Reitit päivittyvät GPS-albumiin käytännön pakosta nyt pienellä viiveellä.

Lunta3.9.2015 15:10:19

Kahtena edellisenä päivänä pölyä on riittänyt ihan kiusaksi saakka. Taisin vielä eilisen päätteeksi todeta, että tämä pölytys saisi jo loppua. Maan hiekka-aines on hyvin hienoa ja kun se lähtee tuulen kanssa nousemaan, niin hienoa hiekkapölyä on joka paikka täynnä enkä oikein jaksa uskoa, että yhä korkeammalle suuntautuva askellus ainakaan helpottuu keuhkojen ollessa täynnä pölyä. Kuka lie kuullut sillä aamulla silmät avatessa maa oli kauttaaltaan valkoinen. Yöllinen sade oli putsannut mennessään myös ilman ja keli oli sanalla sanoen kuulas. Aurinko oli erinomaisen kirkas ja heijastui maassa olevasta uudesta lumesta niin, että jouduin laittamaan nokalle jo 4-luokan aurinkolasit ja silti sain siristellä silmiä. Eikä pölyä enää!  

Nousumme hyvin maltillisesti 4400 metristä lounaspaikalle Thuklaan reilun 4600 metrin korkeuteen. Sitä olikin sitten mukava nousu aina 5000 metriin sakka, josta avautui huikea näkymä suuntaan josta tulimme sekä myös ylälaaksoon kohti Tiibetiä. Matkalla avautui näkymä myös Pumorille, Nuptselle sekä usealle muulle vuorelle. Askel näissä maisemissa nousi kuin itsestään.  

Saavuttuamme Lobutcheen noin 4950 metrin korkeuteen ja otimme majoittumisen jälkeen saman tien nokkaunet. Tämä onkin viimeinen pysähdys ennen perusleiriä ja myös viimeinen majatalomajoitus. 15.4 olemme iltapäivästä pystyttelemässä perusleiriä ja toivottavasti saan myös tämän blogin lähetettyä silloin. Perusleiri on suosittu kohde retkeillä, mutta samalla vaativa korkeutensa vuoksi. Perusleirissä käy vuosittain noin 25 000 retkeilijää ihan vain katsomassa, millainen paikka maailman korkeimman vuoren kiipeilijöiden leiri on.  

Päiväuniltamme heräsimme helikopterin pörinään ja seurasimme erään retkeilijän retken päättymistä Lobutcheen, 5000 m:n korkeuteen. Paikalla olleen lääkärin tekemä analyysi oli yksinkertaisesti vuoristotauti. Tämä on vaativa paikka lentää ja helikopteri nousi ylös vain vaivoin ohuessa ilmassa.  

Retkikunta voi hyvin.

Dingpoche – 4410m3.9.2015 15:09:55

Edellisenä yönä tuuli reippaanlaisesti ja se paukutti väljähköllä asennuksella olleita rakennusten pelti– ja muovilevyjä niin, että välillä toivoin olevani teltassa suojassa. Tuuli tyyntyi ja loppuyö meni omalla painollaan. Aamupalalla saimme ihastella kirkkaassa säässä sekä Mt. Everestiä, että Lhotsea. Tänään oli sikäli suuri päivä, että ensisijaisesti retkueemme sherpat ja toissijaisesti kaikki muut kävivät hakemassa siunauksen ennen siirtymistä vuorelle.

Tämän siunauksen haimme melko tarkalleen 4000m:n korkeudessa olevalta Pangpochen kylässä asuvalta ”High Lama” Geshelta. Tilaisuus oli varsin vaikuttava. Lama Geshe oli Budhismin suhteen korkeasti koulutettu, iäkäs herrasmies, jonka koulutustausta on korkeampi kuin Tengbochen Lamalla. Saimme jokainen siunauksen. Syy siihen, että haimme siunauksen juuri ”High”–Lamalta oli siinä, että hän antaa erityisesti siunauksia retkikunnille ja toisekseen siunaukseen kuuluu myös ohjeistus. Yksikään Sherpa, joka on siunauksen häneltä saanut ja ohjeita vuorella noudattanut ei ole vuorella kuollut. Yksi näistä ohjeista on se, että jokainen näyttää Laman kirjoittaman siunauksen vuorelle ennen huiputusta ja vasta sen jälkeen astuu korkeimmalle kohdalle.

Tilaisuus jatkui kielimuurista huolimatta keskustelulla, jossa Lama avasi Budhismia pintaraapaisuilla. Keskustelu käytiin ensin Shrepojen kielellä, siitä Dawa Sherpalle käännettiin nepaliksi ja siitä edelleen englanniksi. Dawan kommentti oli ”menee hieman liian Budhatekniseksi”. Yhteenvetona keskustelusta voi mainita, että hyvä tahto on läsnä kaikkialla ja kaikessa. Laman toivomus: ”Give up all intension to harm others from your heart and do your best to benefit them all. If each and everyone feel the universal responsibility to do so, we will enjoy the feast of peace!”
 
ilaisuuden lopuksi saimme normaalin Pujan sijasta rukouksen, jonka tarkoitus on suojata kaikelta pahalta ja toivoa onnistumista yrityksessä nousta Mt. Everestille. Tilaisuuden jälkeen kävimme luovuttamassa Khumbun alueen vanhimman luostarin (yli 600v) rukoustilassa huivit Jumalille. Ilman Pujaa Sherpat eivät suostu yöpymän vuorella, joten sinällään kyseessä oli välttämätön riitti.

Jatkoimme hiljalleen eteenpäin kohti Dingpochea, jonne saavuimme hyvissä ajoin nousevan tuulen saattelemana. Maisema alkoi muistuttaa esimerkkinä käsivarren Somasjärven maisemia – jos unohdetaan pyöreiden muotojen yläpuolelle kohoavat kasitonniset ja nykyinen sijaintimme lähes 4,5 km:n korkeudella. Yllättäen hieman juili päätä, johon muutama kupillinen teetä auttoi lääkkeenä mainiosti. Maanantai oli tottumispäivä korkeuteen. Nousimme aamulla läheiselle kumpareelle ja kellotimme 5000m korkeuden Suunnon rannetietokoneeseen.

Kaikki edelleen hyvin!

Tarkennus:
Pieni tarkennus aikaisempaan päiväkirjakirjoitukseen Khumbusta, mikä on herättänyt yhtäällä keskustelua. Virallisesti Khumbu kuuluu Solu-Khumbun alueeseen (Solu tarkoittaa alamaata ja Khumbu ylämaata), joka avautuu Katmandusta kohti Mt. Everestiä. Tämän alueen hallintovirasto sijaitsee Solu Sallerissa ja on myös alueen pääkaupunki. Kun kuitenkin puhumme pelkästä Khumbusta, sillä ei ole varsinaista virallista pääkaupunkia, vaan Sherpojen pääkaupunkina pidetään yleisesti Namche Bazaria. Aikaisemmin Khumbun Sherpojen pääkaupungin leimaa kantoi Khumjung alueen suurimpana kylänä. Sherpa nimeltä Namche alkoi käydä lauantaisin kauppaa asuinseudullaan, parin tunnin matkan päässä Chumjungista ja näin hiljalleen Namchesta muodostui Khumbun alueen keskeinen kauppapaikka Namche Bazar ja samalla se sai toiminnallisen Sherpojen pääkaupungin leiman. Sherpa itsessään tarkoittaa idästä (Sher = Itä ja Pa = Ihminen) Tiibetin ylämaille levinnyttä kansaa, joten on luonnollista, että puhutussa kielessä Solu Salleria ei varsinaisesti pidetä pääkaupunkina.

Tengboche 3847m3.9.2015 15:10:28

Puoli seitsemän aikaan ylös litimärästä makuupussista, mitä ihmettä?  Kesti tovin aikaan oivaltaa, että illalla ärhäkästi noussut kuume oli laskenut ibuprofeiinin vaikutuksesta ja tästä johtuen olin hikoillut makuupussini litimäräksi.  Kuumeen nousu taisi olla elimistön luontainen vastareaktio kropassa myllertävälle vatsataudille, joka ei toistaiseksi ole osoittanut laantumisen merkkejä. Pähkäilimme olisiko suurta viisautta ottaa päivä lepoa ja antaa taudin asettua, mutta lopulta päätin jatkaa matkaa muiden mukana omien tuntemusteni mukaan.   

Lähtöä tehdessämme kävimme ihastelemassa majatalon takana lojuvaa seitsemän tonnin roskavainiota.  Ai mitä roskissa on ihastelemista?  Ei ehkä niinkään itse roskissa, vaan siinä minkälaisen työn ja vaivan kahden edellisen vuoden Eco Everest -retkikunnan sherpat ovat nähneet tuodessaan vuorelta alas moisen määrän omia ja muiden kiipeilijöiden jälkeensä jättämiä roskia.  Jäte on pääosin peräisin Everestin perusleirin ja kakkosleirin väliltä. Ei voi sanoa, että sherpat tätä arvokasta työtä rahan vuoksi tekisivät, kun korvaukseksi rankasta työstä he saavat 100 rupiaa / roskakilo (1euro = n. 94 rupiaa).

Kello lähenteli kymmentä ja olimme päiväetappimme puolivälissä. Olimme laskeutuneet Chumjungin ja Tengbochen väliseen laaksoon reilut 500 korkeuserometriä lähtöpaikastamme.  Söimme varhaista lounasta ja jatkoimme matkaa nyt vuorostaan ylöspäin seuraavat 500 korkeusmetriä. Yhdentoista aikaan noussut tuuli pöllytti kuivaa maaperää ja aurinko porotti kuumasti etelärinnettä pitkin tepastelevia trekkaajia. 

Saavuimme hyvissä ajoin Tengbocheen ja kävimme seuraamassa munkkiluostarin iltapäivän rukoushetkeä. Avarakatseisuudesta huolimatta emme tainneet saavuttaa täyttä valaistusta tahollamme.  Luostarin historia ulottuu aina 350 vuotta taaksepäin ja nykymuodossaan se on seissyt paikallaan vuodesta 1989 saakka edellisen palon jälkeen. Rukoushetkestä palatessamme sen verran aika oli ollut paikallaan, että näimme Mt. Everestin etelähuipun ensimmäistä kertaa noin 5 km meitä korkeammalla.

Illalla nautimme ylellisestä 10 litran pesuvesiannoksesta, joka oli ihan omiaan huuhtelemaan kolmen päivän hiet ja tomut kuontaloistamme. Loppu illan ohjelma alkaakin olla jo rutiinin omainen illallisen jälkeen paikalliseen yhdelle, ööö ei vaan pullauttamaan blogi bittiavaruuteen ja sitten unille valmistautumaan huomiseen päivään.

Aklimatisoituminen jatkuu – 3850m3.9.2015 15:10:38

Jätimme aamulla Apa Sherpan majatalon yhdeksän aikaan. Apalla oli kotikylässään miltei hoppua, jotta hän ehti mukaan. Jokaisella kyläläisellä oli tietysti saatava toivottaa hyvää onnea. Lähteminen ei ollut ihan yksioikoista vaan siihen kuului erilaisia riittejä kuten Apan munkkiveljen jakama Dhawa, jonka myötä matkamme kohti huippua sai buddhalaisen siunauksen. Lisäksi saimme Khumbulaiseen tyyliin lähtiäislahjaksi silkkisen huivin ja onnentoivotukset.  

Talsimme samaa laaksoa kuin edellisenä päivänä takaisin tunnin päähän Namchesta. Timo tuli noin 50m Mikan perässä, joka onnistui säikäyttämään vuoristovuohen levolta ja vuohihan syöksyi polun poikki juuri Timon edestä. Päiväunilla kävelleen Timon eleet olivat paljon kertovia, sääli vain en ehtinyt sitä kameralla ikuistaa. Saavuimme Khumjungiin hieman puolen päivän jälkeen.  

Tarkoituksemme oli pysyä muutama päivä suunnilleen samalla korkeudella, noin 3800 metrissä. Vuoristotaudin oireita ei ole meillä kummallakaan ollut missään muodossa. Leposyke on palannut reilusti alle 50 tasolle ja happisaturaatio on pysynyt ylhäällä. Kaikki on tällä hetkellä niin hyvin kuin vain voi olla. Tämähän voi luonnollisesti johtaa malttamattomuuteen ja hinku ylöspäin on kova, mutta pysymme ennalta suunnitellussa. Huomenna on edessä puuduttava pätkä koska ylitämme alapuolella olevan laakson ja nousemme takaisin 3800m tasolle.   

Etenemme alustavan suunnitelman mukaan seuraavasti:
10. Tengboche 3870m
11. Dingboche 4343m
12. Aklimatisoitumispäivä
13. Lobuche 4915m
14. Aklimatisoitumispäivä
15. Perusleiri 5380m  

Perusleiristä aloitamme sitten tuntemuksen mukaan kuusiviikkoisen sahaamisen vuorella.

Apa Sherpan kotikonnuilla – 3800m3.9.2015 15:10:48

Jälkikäteen miettiessä tämä oli yksi niistä päivistä, jolloin ei ole oikein mitään mainittavaa tapahtunut vai oliko – mietitäänpäs!

 

Lähtömme meni aamulla kymmenen saakka koska tiedossa ei ollut kovin pitkää päivämatkaa. Nousimme Namche Bazarin viereiselle kumpareelle, josta aukesi huikea näkymä alas kylään sekä sen takana olevalle vuorille. Mietiskelin mittasuhteit; nuo huiput kohosivat reiluun kuuteen tonniin ja näyttivät varsin kunnioitettavilta – kommentti kuului kuitenkin ”pikku vuoria”. Kommentin inspiroimana töppöstä toisen eteen. Kävelimme läpi huikean, tuuhean puuston peittämän laaksonreunan kohti Thamoa, jossa pidimme lounastauon.

 

 Lounastauolla keskustelu aaltoili aiheesta toiseen kattaen käsitellen maailman ja Suomen historiaa, Napapiiriä ja sivusimme tietysti Joulupukkiakin. Hämmästystä nosti pienen väestöpohjan maasta nousseet globaalisti vahvat brändit, kuten Suunto ja Nokia.  Niin ikään mielenkiintoinen aihe oli innovatiivisen energiatuotannon mahdollisuudet Thamon tyyppisille kylille. Laite, joka kykenisi muuttamaan veden energiaksi (kehitteillä ainakin MIT:ssä) erottelemalla molekyylit toisistaan, puhdistaen samalla veden saaden käyttövoimansa auringosta, ratkaisisi kertaheitolla globaalistikin energiaongelman ja luonnonresurssien riittävyyden ympäristöystävällisyydestä puhumattakaan – tai sitten aiheuttaisi aivan uuden kriisin.

 

Lounaan jälkeen jatkoimme etenemistä hiljalleen eteenpäin. Nousimme päivän päätteeksi 3800 m korkeuteen Apa Sherpan majataloon Thameen. Auringon laskiessa yritimme ottaa hyvällä valolla muutamia kuvia samalla todeten, että aiemmin päivällä ottamat kuvat olivat kulmasta vääristyneitä koska käytin uuttaa polarisoitua suodinta, joka ei ollutkaan ihan sitä mitä luulin ostaneeni. Tämä oli hyvä tietää tässä vaiheessa.

 

Tämän blogin kirjoitin majatalon ruokailutilassa, jossa seinillä komeili nopeasti laskien neljä Guinnessin ennätysten kunniakirjaa ” Apa Sherpa (Nepal) reached the summit of Mt. Everest Xth time.

Illallinen löysi paikkansa ja nyt unille. Huomenna talsimme vielä suunnilleen samoissa korkeuksissa tottuaksemme korkeuteen ennen siirtymistä ylöspäin.

Ensimmäinen päivä kohti Mt. Everestiä3.9.2015 15:10:57

Heräsimme jo ennen kellon pirahtamista aamulla hieman viiden jälkeen. Loput pakkauksista kuntoon ja olimme lähtövalmiina kuudelta. Istuimme bussiin, jossa sujuvasti useat eri kielet sekoittuivat keskenään ja sitä säestivät pikkubussin murahtelevat moottoriäänet.  Kahden täyden päivän jälkeen Katmandussa olo oli malttamaton ja tuntui hyvältä päästä liikkeelle kohti tavoitettamme.

Tapahtumat lentoasemalla olivat nepalilaisittain varsin rivakat ja laukkupinot jaettiin rahtina perusleiriin meneviin ja lähestymisessä tarvittaviin varusteisiin ja siitä ne hävisivät biovoimalla käyvän hihnan syövereihin.  Apa Sherpan lähtö 20. Mt. Everstin huiputusmatkalle oli mediatapahtuma ja keräsikin mukavasti kameroita. 

Katsoimme lentokentällä bussissa odottaen koneen lastausta. Pikaisesti arvioimme, että laukut täyttävät tämän ensimmäisen koneen ja meille matkustajille tulee varmasti toinen – ja mitä vielä. Laukkujen jälkeen istutettiin matkustajat koneeseen, annettiin pumpulia ja karkkia sekä lähdettiin rullaamaan.  Lento kesti noin puoli tuntia ja lentokorkeus oli mukavasti sumupilven yläpuolella, joten saatoimme nauttia hienoista ylävuoristomaisemasta. Ennakkotiedot lennosta Luklaan asettivat lennolle odotusarvon. Kuulemani mukaan lasku parhaillaan yli 10 asteen kulmassa olevalle kentälle täytyi olla mielenkiintoinen ja sitähän se oli. Laskuun sitten tultiinkin yhdellä ryminällä mutta erinomaisen taidokkaasti.

Luklassa söimme aamiaisen. Kengänkärjet sekä pakatut jakkihärät ohjattiin kohti Mt. Everestiä kukin omaan tahtiinsa. Tällä kertaa askel oli kaikkea muuta kuin lennokas. Korkeuteen tottumisen perustaa kun olimme luomassa, kuljimme kuin hidastetussa filmissä. Ensimmäinen siirtymä oli noin kolme tuntia, jolloin saavuimme Phakdungiin.

Matka kohti Namche Bazaaria3.9.2015 15:11:07

Taisi olla se Apa Sherpan mainitsema lumileopardi minkä perään majatalomme vahtikoira alkoi meuhkata hullun lailla viiden aikaan aamuyöstä.  Koitimme vielä kietoutua syvemmälle vällyihin ja saada unenpäästä kiinni siinä kuitenkaan onnistumatta.  Yön aikana olimme saaneet seuraamme myös tutun vatsabakteerit uusiksi laittavan matkalaisen, tällä kertaa Mika sai kunnian olla ensimmäinen uhri.  Aamutoimien jälkeen teen ja pannukakkujen voimin taivalsimme ja matkamme jatkui päiväetappimme puoliväliin Tawaan, missä nautimme maittavan pastalounaan.  

Matkan teko sujui mukavan leppoisasti n. 25 asteisessa aurinkoisessa kelissä. Trekkaajien ja kuormaa kantavien jakkihärkien askeleet nostattivat kuivasta maaperästä kohtalaisen pölypilven, ja tämän sai tuntea keuhkoissaan kasvojen edessä olevasta huivista huolimatta. Kuivasta maaperästä johtuen, huomasimme myös vuorten rinteillä kyteviä metsäpaloja, jotka nostivat ilmaan sankkoja savupilviä, mitkä heikensivät ilmanlaatua vielä entisestään. Metsien kannalta tilanne ei ollut niin merkittävä, koska kasvu on nopeaa ja metsät hoitoalueilla kaadetaan kymmenen vuoden välein.

 Kolmen aikaan iltapäivällä i podin pauhatessa korvissa matkanteko tuntui kuitenkin varsin mukavalta ja olisimme saattaneetkin tepastella ohitse tämän päiväisen  Namche Bazaarin majapaikkamme, ellei Dawa Steven Sherpa olisi vinkannut  meitä oikeaan paikkaan.  Suihku, pyykinpesua, pienet päiväunet ja kello alkaakin jo lähennellä seitsemää ja illallisen aikaa. Namche on sananmukaisesti Sherpojen kauppapaikka. Khumbun alueen (jonka pääkaupunki Namche on) asukkaista 98% on Sherpoja. Sijainnista huolimatta sama valikoima ainakin retkeilytavaraa oli tarjolla täällä kuin Katmandussakin.

Tämä blogikirjoituksen paketit riensivät maailmalle Budha Cyber Cafeesta, joten Internet alkaa olla jo Sherpojenkin arkipäivää, vaikka Transformersin kuvaaminen oli eräälle Sherpalle ollutkin vaikeaa.

Seikkailu alkoi3.9.2015 15:11:21

Perjantaina 2.4.2010 heitimme retkikunnan mukana tulevat varusteet Rovaniemen lentoaseman hihnalle toivoen nopeasti pakatun varustenipun näyttävän kummallakin kohtuullisia lukemia. Näin ei ihan ollut ja siitä tietysti jouduimme sananmukaisesti tilille.

Saapuessamme Katmandu kylpi auringossa tarjoten kylmän talven ja pitkän lennon kohmettamille jäsenille mainiosti leppoista lämpöä. Vastaanotto oli mainiosti järjestetty ja pääsimme miltei suoraan ajomatkalle läpi ruuhkaisen Katmandun. Avokrematorio ja hautausmaa miltei lentoaseman kupeessa havahduttivat jälleen sekä näyllään että hajullaan ajaessamme sen ohi.

Elizabeth Hawley statistina ja historioitsijana on ottanut tehtäväkseen ylläpitää tietokantaa Himalajalle suuntaavista retkikunnista ja samaan kantaan haastattelun kautta kirjauduimme mekin. Iltasella marssimme Thamelin alueelle lähes paikallistuntemusta edustavalla varmuudella ja päädyimme syömään iltapalan legendaarisessa Rum Doodle – ravintolassa. Tuohon ravintolaan on kirjattu suurin osa retkikuntien jalanjäljistä.

Tänään tapasimme Dawa Steven Sherpan sekä Mt Everstille kiipeämisen maailmanennätyksen haltijan Apa Sherpan (19 huiputusta). Apa kiipeää tänä vuonna 20. kerran ja hänen kiipeämistä saamme seurata varsin läheltä.  Tapaamisten lisäksi saimme tarkemmat tiedot perusleiriin siirtymisen aikatauluista ja käytännöistä. Huomenna teemme vielä viimeiset varustehankinnat. Tiistaina 6.4. 2010 klo 7:30 on lento Luklaan, josta lähestymismarssi kohti perusleiriä varsinaisesti alkaa.

Putakkaa pohjolassa3.9.2015 15:11:30

Viime viikonloppuna suuntasimme viimeiselle varustetestaus / ”reenireissulle” Lyngenin tuttuihin maisemiin. Vielä viikkoa ennen reissua olimme hieman kahden vaiheilla lähdön suhteen. Tieto isoista lumivyöryistä ja epästabiilista lumitilanteesta ei ollut kuulostanut vallan houkuttelevalta, varsinkin kun isolle mäelle lähtöön oli enää vajaat kaksi viikkoa. Relaa.com:sta seurailimme foorumilaisten kommentteja lumitilanteesta ja sääennusteista  tarkasteltiin viikonlopulle ennustettuja kelejä. Maanantaina se sitten ilmestyi, siis Henttosen  viesti foorumille: ” superhyvää lunta, joka vieläpä yllättäen on ilmeisen stabiilia”, se riitti meille.   Torstai-iltana olikin auton kabiini täynnä lautaa, suksea, rinkkaa, telttaa ja jos vaikka minkälaista killutinta, auton keula kohti pohjoista ja mieli korkealla.

 

Kilpisjärven heikko lumitilanne loi hieman epäuskoista fiilistä kurvaillessamme aamuauringon loisteessa kohti Lakselvbuktia. Tien reunoilta saattoi huomata että myös niemimaan lumipeite oli viimevuotista ajankohtaa niukempi, mutta kuitenkin varsin riittävä meidän touhuille. Raahustimme kantamustemme kanssa tutun kiven juurelle n. 300 metriä autolta ylöspäin. Leirin kasaamisen ja kevyen nuudelilounaan jälkeen saimme nauttia mitä kauneimmasta kevätpäivästä skinnaillessamme  ylöspäin Holmbuktindenin rinteitä.   

 

”Superbaanan” alapäässä käänsimme menopelien kärjet alamäkeen ja päästimme riemun valloilleen. Lumi oli kerrassaan mahtavaa ja puuterikerros oli vielä paksumpi kuin edelliskeväänä. Tyynessä täysin pilvettömässä kelissä valtavan lumipöllyn saattelemana ei voinut olla päästelemättä eläimellisiä riemun karjahduksia ilmoille. Laskun aikana etsimme muutaman kuvauspotin testataksemme uutta kuvauskalustoa.

 

Lauantai aamuna kello pirahti varttia vaille kahdeksan . Torkkua räplätessäni avasin viestin joka oli tullut aamuyöllä viiden aikaan. ”Mentiin teidän leirin ohi ollaan laakson alapäässä nähdään huomenna tai kohta ;).”  Luulin viestiä vitsiksi ja naureskelin ääneen, että eivät täydennysmiehet jaksaneet yön tunneilla könytä autolta leiripaikalle vaan ovat jääneet autolle nukkumaan. Lumia sulatellessa laitoin viestia  pojille tiedustelin, että koskahan mahtoivat olla tulossa ylöspäin. Ei kestänyt kauaakaan kun kävi ilmi, että niin vain olivat sissit painaneet aamuyön tunteina tukka putkella, epähuomiossa meidän leirin ohi ja laittaneet leirin pystyyn ”hiljaisuudenlaakson” alapäähän.

 

No ei siinä sitten auttanut kuin nostaa reput pykälään ja suunnata epävakaan tuntoisessa kelissä kohti korkeuksia. Matkalla ylöspäin Vinski ja Antti liittyivät retkueeseemme. Muutaman sadan metrin nousun jälkeen tuuli alkoi voimistua ja lumihiutaleet painautuivat vaakasuunnassa välikerrokselle. Vetäessäni kuoritakkia päälle vilkaisin samalla kelloa,12.15 juuri kuten sääennuste oli luvannut:  Puolen päivän aikaan tuuli voimistuu, pilvistyy ja alkaa tulla lunta. Perässämme tullut Norjalais seurue päätti kääntyä alaspäin superbaanan alapäästä, me jatkoimme matkaamme suunnitelman mukaan Holmbukktindenin satulaan saakka. Yhteistuumin päätimme kuopaista kunnon lumipoteron, jossa voisimme lounastaa suojassa tuulelta ja tuiskulta sekä odotella hieman parempaa sääikkunaa laskulle.

 

Aikamme odoteltua ei keli tuntunut muuttuvan vaan oli lähdettävä laskuun laudankärki tuntumalla. Vaan eipä olisi paljoa auttanut vaikka keli olisi kirkastunut . Vanhan puuterikerroksen päälle edellisyön ja päivän aikana satanut reilu 10 sentin putakka kerros muodostivat muikean pilven alaspäin kaahaavien  äijien ympärille. Välillä pysähdyttiin muutamille kuville ja nautiskelemaan fiiliksestä ihan sekuvain. Huh huh olihan siivut!! Poikain leirin kohdalla tuumattiin hieman seuraavia liikkuja ja päätettiin suunnata illaksi kohti Tromsaa  ja seuraavana päivänä sitten uusille laskuille.

 

Sunnuntai aamuna kahdeksan aikaan  vilkaisu verhojen välistä oli riemukas, paikan vaihto oli osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi aurinkoa täydeltä taivaalta! Aamiasen kautta kamat kyytiin ja kohti Blåtindeniä. Puoli yhdentoista aikaan olimme jo nousemassa jyrkähkössä koivikossa kohti huippua. Keli oli osoittanut pieniä epävakaisuuden merkkejä, joten päätimme kipaista ylös ilman sen kummempia viivyttelyitä.  Reilun parin tunnin skinnailun jälkeen pakkasimme nahkat reppuun ja odotimme muutaman minuutin aukkoa ohuessa pilviverhossa. Lähdön hetkellä tönäistiin toisia ja tuumattiin ”täysillä alas”! Olihan siinä taas iloittelua kerrakseen, taivas aukeni ja juuri satanut lumi sai taas osakseen vain pöllytä kurvaillessamme alaspäin näkökentässä vain valkoisena hohtavat hanget ja kilometrin alempana kimalteleva Jäämeri.  Viimeiset 300 korkeusmetriä päätimme tulla alas crossi tyyliin vuoristopuron muodostamaa kurua myöten. Jännitystä, vauhtia ja vaaratilanteita riittikin aina autolle saakka väistellessämme lumen painosta taipuneita koivunrunkoja ja tipautellessamme alas äkkinäisesti eteen ilmestyviä droppeja. Kaasuahan ei tietysti voinut löysätä koska se olisi tiennyt hikistä urakkaa miehensyvyisessä puuterihangessa.

 

Kuuden tunnin automatkalla kohti kotikyliä tarkasteltiin jo uusia mahdollisia reittejä, päiviteltiin reissun mahtavuutta ja sitä kuinka paikallista lumitilanne ja sääolosuhteet ovatkaan pohjoisen perukoilla lähellä Jäämerta.  Kuusi tuntia, onko se nyt sitten paljon vai vähän? Ennen reissua se hieman taas mietitytti lähteä toimistopäivän päätteeksi istumaan kuudeksi tunniksi jousille, mutta ei se kyllä ole mitään tällaisesta reissusta.  Tai no olisiko se sitten se vähän reilumpi lappilainen tunti?

Viherryttää(kö?)3.9.2015 15:11:38

Jokainen meistä kuulee ilmastonmuutoksesta, pallomme saastumisesta muista niihin liittyvistä kysymyksistä melkeinpä päivittäin. Ympäristöasiat ovat mediassa jatkuvasti esillä, niin kuin pitääkin. Toivottavasti emme kuitenkaan ole sairastuneet ympäristöinfoähkyyn ja saavuttaneet saturaatiopistettä, jossa ympäristöuutisointi ei enää hetkauta.

 

Omien toimiemme ympärivaikutusten huomioon ottamatta jättäminen, olimmepa sitten kotona tai matkalla, on vastuutonta. Vastuullinen matkailija arvioi matkansa ympäristövaikutukset etukäteen ja pyrkii minimoimaan toimintansa aiheuttamia haitallisia vaikutuksia, mm. valitsemalla ekologisia kuljetusvaihtoehtoja silloin kun mahdollista.

 

Ascensio on pyrkinyt toimimaan ympäristöllisesti vastuullisesti suunnitelleessaan ja toteuttaessaan matkaa.

Olemme valinneet sellaisia varustevalmistajia, jotka ovat sitoutuneet tuotannossaan hiilijalanjäljen pienentämiseen. Vaelluksella keräämme ja tuomme alas omien jätteidemme lisäksi edellisten kiipeilijöiden jätteitä. Kaikki sähköiset komponentit ja ruoanlaitossa käytettävät keittimet ladataan aurinkoenergialla. Lisäksi aiomme lahjoittaa tietyn summan johonkin Nepalin monista ympäristönsuojeluprojekteista.

 

Käytäthän muutaman minuutin lukemalla Nepalin vuoristoalueen yhdistyksen terveiset referoituna suomeksi tai kokonaisuudessaan englanniksi täältä.

Lappilainen tunti3.9.2015 15:11:46

Kulunut viikonloppu oli mainio esimerkki lappilaisesta tunnista. Täällä tunti ei ole aina ihan tunti, vaan se on jotain väliltä 60-90 min. Tuona aikana Rovaniemeltä tavoittaa monet Lapin kohteet, halusi sitten harrastaa retkeilyä tai vaikkapa seikkailulajeja.

 

Lauantaina ajoimme Rovaniemeltä  Posion Korouomaan, jossa siirryimme 125 korkeuserometrin verran alas kanjoniin. Korouomassa on kaksi varsin mielenkiintoista jääputousta; Ruskeavirta ja Mammuttiputous. Ruskeavirta on miltei poikkeuksetta liidattava putous, jossa on useantasoisia reittejä aina tasoon 5 saakka. Hieman etäämmällä löytyy Mammuttiputous, joka mahdollistaa myös yläköysivarmistuksen ja näin myös jääkiipeilykokemuksen ilman aiempaa liidauskokemusta. Reitit ovat selkeästi lyhempiä, mutta haastavuutta haluttaessa löytyy myös sitä.

 

Sunnuntai-aamuna suuntasimme auton keulan kohti Pyhätunturia, josta otimme yhden hissinousun ylös. Sivakoimme telemark-suksilla Isokurun reunalle, siitä alas kuruun, jonka jälkeen jatkoimme Ukonhatulle. Retkeen haastetta toi kova tuuli, joka kuulemani mukaan oli 25m/s huipulla. Siltä se kieltämättä tuntuikin.

 

Tämänkin viikonlopun jälkeen tuumasin olevani varsin onnekas; minulla on mahdollisuus harrastaa erilaisia aktiviteetteja näin lähellä omaa asuinpaikkaa. On hienoa, että voi harjoittaa omaa ammattiaan sekä harrastaa monipuolisesti.

 

Etäisyyksiä:

Helsinki            Lappilainen tunti

Korouoma       Lappilainen tunti

Pyhä                 Lappilainen tunti

Luosto              Lappilainen tunti

Suomu              Lappilainen tunti

Ylläs                   Hieman yli lappilaisen tunti

 

25 päivää lähtöön

Testausta, valintaa, pohdintaa ja harjoitelua3.9.2015 15:11:57

Vuosi 2010 lähti käyntiin projektin kannalta testaus –ja harjoittelupainoteisesti. Ennalta laadittua harjoitteluohjelmaa on kyetty noudattamaan varsin hyvin ja kehitys on ollut suunniteltua. Korkeaan ilmanalaan liittyvää tutkimusta ja kirjallisuutta on tullut luettua ja verrattua tutkittua omaan suorituskykyyn. Teoreettista, mutta mielenkiintoista. Karisen, Tikkasen ja Mustosen artikkelin (http://www.lts.fi/filearc/193_s113-117_Karinen.pdf) mukaan hapenottokyvyn vaatimukset ovat varsinkin ilman lisähappea noustessa kohtuullisen vaativat. Everestillä koeryhmän keskimääräinen hapenottokyky huipulla oli ollut 15 ml/kg/min eli juuri kävelyn mahdollistava. Saman ryhmän keskimääräinen hapenottokyky merenpinnalla oli 62 ml/kg/min. Esimerkiksi Mikalla maksimaalinen hapenottokyky on noussut juuri tuohon 62 ml/kg/min saakka joten teoreettisesti lisähapella avustettuna nousu pitäisi olla hyvinkin mahdollinen.

Vuodenvaihteessa ja muutamina viikonloppuina sen jälkeen onkin ollut oivaa aikaa varusteiden testaukseen tuulella ja meikäläisittäin rapsakalla pakkasella. Suunnon X10 räväytti tauluun parhaimmillaan -35 lukemat.  Testauspaikkoina ovat toimineet Ylläksen alueen tunturit ja Rovaniemen alue. joista molemmat tarjoavat hyvin monipuolisia olosuhteita. Sukset on ollut suurimmalta osalta jalassa kun reissuja on tehty kuten reiteistä on luettavissa. Testaus olikin tarpeen varustevalinnoissa, joista valikoituikin selvästi toimivimmat reppuun mukaan.

Viikonloppuja on jäljellä 7 ennen varsinaiseen reissuun lähtöä ja ne käytetäänkin hyvin harjoituspainoteisesti.

Joulutervehdys3.9.2015 15:12:04

Team Ascensio toivottaa rauhallista
joulua ja reipasta tulevaa vuotta 2010!

Valmistautumisen viimeistely täydessä käynnissä. Haasteen alkuun aikaa enää kolme täyttä kuukautta!

Lunta etsimässä3.9.2015 15:12:15

Pakkasimme itsemme autoon perjantaina hieman ennen puoltapäivää Rovaniemellä. Vuodentakainen syysreissu Lyngeniin muistui mieleen maisemineen ja ennen kaikkea laskuineen. Tiesimme jo etukäteen, että lumitilanne oli heikko koko Lyngenin alueella, mutta siitä huolimatta lähdimme reissuun hyvän harjoituksen toivossa vaikkakaan hyvää lunta tuski oli tiedossa.

Holmbuktissa olimme hieman yhdeksän jälkeen illalla valmiina rinkat pykälässä. Askel painoi, eikä ihme – punnitsin jälkikäteen rinkan painoksi 42 Kg. Nousimme illalla tunnin verran sopivaan leiripaikkaan noin 300 M:n korkeuteen. Revontulet tanssivat parhaimpaansa lähes koko taivaankannella kun iltasapuskat löysivät oikean paikkansa.

Lauantai- aamulla herätys noin seitsemältä ja ylös louhikkoa olimme könyämässä hieman ennen yhdeksää. Louhikkoa sitten riittikin. Lunta löytyi 900m korkeudesta ylöspäin. Kauden ensilaskut saimme hiljaisuuden laaksossa. Kauden aloitus on aina kauden aloitus ja lystiä riitti noin 400 vertikaalimetriä. Nautiskellen laskimme pitkin laaksoa niin pitkään kuin saatoimme minimoidaksemme louhikkokävelyn. Matkalla alaspäin touhusimme tovin jääputouksella ja palasimme pimeän laskeutuessa takaisin teltoille. Päivä oli pulkassa pimeästä pimeään. 

Louhikkokävely ei enää houkuttanut, joten päätimme sunnuntaina pakata aamun tullen leirin kasaan ja lähteä katsomaan josko Tamokissa pääsisimme lähemmäksi lumirajaa. Näin ei kuitenkaan ollut joten nokka kotikontuja.

Kuvat

>> Kuvagalleriaan

Reitti

Retkikunta Skiexpossa 20093.9.2015 15:12:26

Tavoitteen realisoitumiseen on nyt aikaa reilu puoli vuotta. Retkikunta osallistuu Skiexpo tapahtumaan Helsingissä 31.10.2009. Valmistautumisesta ja odotuksista retkikunnan jäsenet kertovat Snowstagella lyhyesti klo 13 ja hieman perusteellisemmin Ballroom1:ssä klo 18:00.

Tähän mennessä retkikunta on harjoitellut pohjoisen Suomen tuntureilla, Pohjois-Ruotsin ja -Norjan vuorilla, Alpeilla sekä syksyllä 2009 Annapurnan maisemissa korkeuteen ja Nepalin kulttuuriin tutustuen.

Tervetuloa!

Takaisiin Pokharaan ja yhteenveto3.9.2015 15:12:35

Lepäsimme Annapurnan perusleirissä muutaman tunnin ja söimme lounaan, ainakin ne, jotka pystyivät syömään. Lounaan jälkeen reput selkään, haikea katse vielä Tent Peakin suuntaan ja suunta kohti Nayapyulia. Vielä lähtiessä haravoimme katseillamme Tent Peakin alempia reittejä ja totesimme, että edellisen päivän päätös oli ainut oikea. Ihan pelkällä korvakuulolla on vaikea ylhäältä tulevaa kiviainesta väistellä. Kovasta edellisen päivän (ien) rasituksesta huolimatta askel nousi mukavasti alamäkeen ja ohitimme Machu Puchare Base campin jo vajaassa 40:ssä minuutissa ja matka jatkui varsin vauhdikkaasti Bamboohon, jossa olimme hieman viidenjälkeen iltapäivällä. Ilta kuluikin tuttujen rutiinien saattelemana. Uni tuli heti yhdeksän pintaan. Mikalla oli viides perättäinen vatsan ohjaama dieettipäivä.

Aamulla heräsimme kuudelta ja matkaan seitsemän jälkeen. Talsimme aamupäivän vauhdikkaasti aina Chamrongiin johtaville portaille saakka, jossa nousimme porrasta polttavassa kuumuudessa noin 400 vertikaalimetriä – kuumaa puuhaa. Söimme lounaan ja jatkoimme eteenpäin pienen turhan mutkan jälkeen jyrkästi alas laskien. Laskiessa vastaamme tuli paikallisen kodinkoneliikkeen kotiinkuljetus. Näky pisti meidän vaivat kodinkoneiden kuljetuksesta aivan omaan, naurettavaan luokkaansa.

Iltapäivä kuljettiin jokilaaksossa, pääosiin puuston suojassa, seuraillen aivan upeaa Modi Khola –jokea, joka olisi ollut upea laskea vaikkapa koskikajakilla. Nyt sitä ei ollut tarjolla, joten jäimme yöksi Tea Houseen. Ennen illallista järjestimme pienen huomionosoituksen ja kiitoksen koko tiimille. Tämä oli tehtävä ennen paikallisten dahlbad –illallista. Päällimmäisenä jäi maljojen kohottelusta mieleen yleinen tyytyväisyys koko retkeen. Esille myös nousi aikaikkunan rajallisuus. ABC retkeä ei ole mikään oppaamme tapaama ryhmä tähän saakka vielä viikossa tehnyt, saati sitten vielä sieltä eteenpäin samassa aikaikkunassa kiivennyt. Tiukka aikataulu asetti myös muun tiimimme kovalle koetukselle. Kaiken kaikkiaan harjoitus palveli kuitenkin tarkoitustaan. Ilta kului nopeasti.

Lauantai-aamu alkoi herätyksellä klo 06:00 ja liikkeellä olimme hieman seitsemän jälkeen. Nyt askel oli jo varsin kepeä ja aikaisempien päivien kivirappuset ja louhikot vain muistoja. Matka taittui nopeasti Nayapuliin saakka, jossa odotti paluukyytimme Pokharaan. Viikon pikavaellus Nepalissa oli paketissa.

Yhteenvetona esittäisin, että vaikka aikaikkuna ei varsinaisesti olut mitenkään riittävä, niin viikossa oli kaikki tarvittavat ja toivotut elementit. Paikallinen kulttuuri on hyvä tuntea ja erityisesti siirtymämarssin tavat sekä mahdolliset vaarat. Puhtauden merkitys korostuu oleellisesti ja tottuminen Nepalilaiseen ruokavalioon. Lähtökohtaisesti mikään ei ole puhdasta ja tottumattomalle se aiheuttaa ripulin hyvinkin nopeasti – siitä eteenpäin jokainen tietääkin, mitä se tarkoittaa – juuri kun energiaa tarvittaisiin kumulatiivisesti lisääntyvässä määrin. Henkinen hyvinvointi kulkee käsi kädessä fyysisen hyvinvoinnin kanssa.

Halusimme myös oppia kehomme reagoinnista korkealla ja sen opin saamiseksi nousimme ja yövyimme tietoisesti hyvinkin suurin askelein. Tiistai-aamuna aloitimme päivän korkeudesta 2340m. Seuraava Yöpyminen oli korkeudessa 3700m ja sitä seuraava korkeudessa 4450m. Teltassa vietetyn yön jälkeen lähdimme auringon noustessa toiveikkaina nousuun. 4650 metrissä matkamme pysäytti edessä oleva jäätikkö ja sitä reunustavat serakit joiden lävitse meillä ei ollut aikaa rakentaa reittiä. Jysäri tuli, mutta toimintakyky säilyi. Suorituskykyyn toki korkeus vaikutti, varsinkin ilman akklimatisoitumista. Kaiken kaikkiaan elimistö adoptoi korkeuden hyvinkin 4000m:n saakka hyvin nopeasti, mutta siitä eteenpäin on syytä olla yöpymiskorkeuksien lisäämisessä varovainen.

Elämäni jysäri3.9.2015 15:12:45

Kellon pirahtaessa 5.30 huomaa varsin hyvin edellispäivän aikana nousemamme 800 vertikaalimetriä päässä jyskyttää niin vietävästi ja leposyke hakkaa seitsemänkympin paremmalla puolella. Kolmen tunnin pätkittäisistä yöunista ja armottomasta pään jyskyttämisestä huolimatta aamuatarpeille kömpiessäni , onnistun muistamaan, että olemme pystyttäneet  telttamme muutaman neliön kalliokielekkeelle mitä ympäröi n. kymmenen metrin pystyjyrkkä pudotus kolmeen suuntaan. Jatkoimme siis eilen Mikan kanssa matkaamme perusleiristä ylöspäin tarkoituksenamme ottaa hieman tuntumaa ohuempaan ilmanalaan ja muutenkin tutustua olosuhteisiin. Alkuperäinen haaveemme oli huiputtaa Tent Peak, mutta lähtöhetkellä ja iltapäivän sen jälkeen maisema oli sen verran sankassa sumussa, että emme maavyöryalueelle lähteneet lainkaan, vaan valitsimme Annapurna South Glacierin kupeessa olevan kovan maan nousukohteeksi.
Aamupalapatukoiden ja vesitankkauksen jälkeen lähdimme könyämään ylöspäin, hiljaisena tavoitteenamme rikkoa 5000 metriä. Armottoman siksakkauksen ja puuskutuksen seurauksena saavuimme puhtaan jäätikön alkuun, jota reunustivat mahtavat krevassit. Hyvin pian huomasimme että tämän reissun lakipiste oli saavutettu vilkaisu korkeusmittariin joka osoitti 4651metrin lukemat. Mieli oli hieman apea, koska tällä aikaikkunalla meillä ei ollut mitään mahdollisuutta hakea turvallista reittiä krevassiseinän lomitse. Kaiken kaikkiaan olimme kuitenkin tyytyväisiä koko harjoitukseen. Nousutahtimme oli erinomaisen nopea ja siitä huolimatta toimintakyky säilyi – noh – reippaan kohmelon mukaisin tuntemuksin.  Nyt lähdemme munaravia, onneksi alaspäin kohti Pamboota. 

ABC – 4130m3.9.2015 15:13:41

Pitkästä aikaan satelliitti löysi meidät!
Pohajaalsena täytyy sanua notta ympärillä on isoja mäkiä! Aamulla nousimme Machu Puchare Base campistä hieman ylemmäksi Annapurnan perusleiriin, jonka korkeus on 4130. Liike oli jo tällä tottumisella korkeaan ilmanalaan suhteellisen verkkaista, mutta kuitenkin etenevää. Jos kunto on edelleen edes kohtuullinen ilman lääkkeitä, lähdemme Timon kanssa jatkamaan matkaa hieman ylemmäksi kohti Tent Peakia.  Sää on juuri nyt kohtuullinen

Matkamiehet pilvessä3.9.2015 15:13:50

Kaksi vatsaa, yksi kurkku ja polvi vähän huonossa hapessa jo toista päivää.  Vähän erilaisia pillereitä kuhunkin vaivaan ja sitomista niin ryhmä taas matkaan.  Aamun kirpeys olisi normaalisti puetetuttanut pitkää kampetta päälle mutta vuorten välistä nouseva aurinko ja päivän nousuprofiili ohjasivat valinnan taas shortseihin ja t-paitaan.

 Lounastauolla kuulemme vastaan tulevalta sherpalta ikäviä uutisia. Kaksi kolleegaamme Korealaisesta kiipeilyryhmästä on jäänyt lumivyöryn  alle kiivetessään  Himchuli (6441m)  vuorelle paripäivää sitten ja etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta. Ryhmä on edelleen  telttaleirissään ABC:n vieressä jatkaen etsintöjä mutta elossa löytymisen mahdollisuudet ovat olemattomat.  ABC:tä ympäröivillä vuorilla on ollut voimakkaita lumivyöryjä nyt päivittäin.

3500 metrin jälkeen sää muuttui dramaattisesti, kun noustiin pilvirajalle. Lämpötila putosi lähes 10 astetta, sumu ja viima lisäsivät kylmyyden tunnetta. Tietoisuus rankasta viimeisestä noususta kuitenkin lämmitti jo etukäteen niin ei kun  kun shortseilla maaliin. Päivän tavoite Machu Puchare Base camp (+3700) saavutettiin klo 16.00. Ryhmällä olisi paukkuja ja aikaa riittänyt perille ABC:lle tänään 1500 nousumetrin jälkeenkin mutta  aklimatisoituminen näin nopealla nousutahdilla vaatii meidät yöpymään tässä.  
Nepalilainen tea-house ruoka nautittuna  yhdessä oppaiden ja kantajien kanssa on osa trekkaus elämää.  Sähkötön base camp  ja ympärillä oleva pilviharso saattelevat miehet otsalamppuineen levolle klo 20.30 nukkumaan kirjaimellisesti pilvessä.

Pamboo – kuumuus alkaa olemaan taakse jäänyttä elämää 3.9.2015 15:13:59

Ghandrukissa herätyskello pärisi selvästi ennen kuutta. Mika sai yön aikana kuumepiikin, joka laski nopeasti aamuyöstä. Syy ei selvinnyt mutta epäilimme syyksi kuumuutta. Aamulla könysimme ennen kello kuutta majatalon katolle ja saimme muutaman loistavan kuvan Annapurnan Vuorimassiiveista. Joimme aamulla teet ja suuntasimme polulle kohti ABC:tä. Lämpötila kohosi taas hyvin nopeasti ja taivas oli kirkas aurinko  suuntasi kuumat säteensä armottomasti kohti laaksoja. Vatsa sekaisin,  lämpömittari näyttäen yli 30 asteen lukemia, äitiluonnon muovaamien laaksojen ylitys oli ennen pilviä edellisen päivän jatkumo – ei ihan sitä mihin on tottunut Lapinvaelluksilla. Noin 1,5 Km vertikaalimetrinousun ja 1300 laskumetrin jälkeen saavuimme Bambooseen noin klo 06:00. Tästä eteenpäin matka onkin sitten nousua aina perusleiriin saakka.

Lähes helvetti…3.9.2015 15:14:07

-25 asteinen tuuli pohjoisesta , lunta tuutin täydeltä, kymmenen minuutin värjöttelyhetki tunturin kupeessa , raiterit  hapastuna ja matka jatkuu… Vaiko +38, kosteahko vuoristoilma,  rauhallinen puolentoistatunnin full service lounastauko kasitonnisten kupeessa?  Kumpaakaan ei käy syyttäminen,  molemmat kiehtovat tavallaan.  Kuoripukuja, välikerroksia, jäärautoja ja hakkuja rinkkaan pakatessaan sitä on vaikea kuvitella, että lähestyminen maailman korkeimpia huippuja alkaa mahdollisesti juuri näistä viimeksi mainituista olosuhteista. Näin se vain on, päivä pulkassa ja+ 38 astetta kellotettuna Suunnon rannetietokoneisiin. Aurinko laskee lännelle ja punaa summitit.  Ukkosen jyly ja sen mukanaan tuomat pilvet vievät näkymät ja tuovat sateen. Tämä on sitä todellisuutta muuttuvasta vuoristoilmasta mistä olen kuullut usein puhuttavan. Dahl  Baath Tarkaaria tässä yöntunteina sulatellessa ajatukset pakkaa jo kääntymään huomiseen, samoissa trooppin olosuhteissa suoritettavaan  2800m elevationiin…  Aamu tsájut  6.00am. , kyllä makia on makia!

Katmandu3.9.2015 15:14:16

 Saavuimme Katmanduun virkeästi lentokoneessa vietetyn yön jälkeen. Luin juuri ennen lähtöä eräästä lehdestä lyhyen matkakertomuksen Katmandusta otsikolla mystinen Katmandu. Mystinen oli ja sitä riittikin heti alusta lähtien. Majapaikkamme oli varsin mukava hotelli Lazinbatin alueella, lähellä Thamelin vanhan keskustan hulinaa.

Ilta-auringon valaistessa lähivuoriston huippuja, lähdimme pikakierrokselle katmandun ytimeen. Kävimme koluamassa lähialueen kaupat, jotka olivat pullollaan kiipeilyyn liittyvää varustetta. Mystisyys syveni iltayön pimeydessä kun tutustuimme Durbar Squaren temppelialueeseen.

Avasimme kuvakansion reissusta Nepal, jota päivitämme kun mahdollista

Pokhara3.9.2015 15:14:25

 

Polttava aurinko ja suurkaupungin smoke taakse jätetty ja kohti vuoria siis… Yeti airlines lukee lipussa, parhaat päivänsä nähnyt 70-luvun Toyota alle ja kohti kotimaan terminaalia. Paikallisillle vuoden tärkein festivaali Dashain sekoittaa koko maan ja meidänkin aikatauluja. Ihmiset ovat joko juhlimassa tai toivovat olevan juhlimassa. Dashain vastaa kristityssä kulttuurissa joulua.

Muutamien pontevien neuvottelujen lentokentän turvatarkastusmiesten kanssa mm Vaellussauvojen sijainnista koneessa ja vähäisen 1h15 min koneen myöhässä olon jälkeen päästään matkaan. Erittäin kaunis lentoemäntä tervehtii ”Namaste” ja tarjoilee pumpulia korviin ja toffeeta. Laskeutuminen raikkaaseen, +29 c asteiseen vuoristoilmaan Pokkharan vasta päällystetylle kentälle kohottaa tunnelmaa.

Shangri La hotellin uima-allas ja kylmä Everest olut kruunaa päivän. Varustepäivitystä Lake siden trekkiing shopeissa ja hyvä päivällinen paikallisten ystävien Ailsan ja Gangan kanssa tuudittivat miehet nukkumaan ja odottamaan huomenna alkavaa nousua kohti Annapurnan massiivia.

Varusteet yhdessä nipussa3.9.2015 15:14:34

Hymyn virne levisi kasvoilleni kun katsoin varusteiden paljoutta olohuoneessani. Tämä kaikki on tulosta viime kuussa allekirjoitetuista kumppanuussopimuksista Vauden, Edelridin, Scarpan, Suunnon, Mundin ja Komperdellin kanssa.

Edellytykset vuorelle ovat olemassa. Lähdemme Nepaliin 25.9. harjoittelemaan ja testaamaan varusteita. Katmandusta suuntaamme Pokharaan ja Annapurnan perusleiriin (4130 m). Sään salliessa retkikunta nousee Tent Peakille (5 615 m). Aikaikkuna nousulle on lyhyt ja tällä kertaa meillä ei ole mahdollisuutta odottaa mahdollisen huonon sään selkenemistä.

Retkikunta osallistuu Helsingissä järjestettävään Ski Expoon 30.10.-1.11.2009. Luennoimme valmistautumisestamme Mount Everestille kiipeämiseen. Tarkempi ohjelma ja aikataulu ilmoitetaan tällä sivulla tuonnempana.

Monipuolista treeniä koskenlaskun, juoksun ja seikkailun muodossa 3.9.2015 15:14:43

Timo ja Mika osallistuivat toukokuussa 2009 koskilauttojen  MM-kisoihin Bosniassa ja kesäkuussa Rovaniemellä Suomen mestaruuskisoihin, jossa puolustimme edellisen vuoden voittoamme menestyksekkäästi. Juhannuksena Mika osallistui Suomen haastavampaan puolimaratoniin Ylläksellä. Reitti nousi 356 m. Mikan aika oli 1:40:00, mikä on ok noin vaativalla reitillä. Heinäkuussa Mika otti osaa Arctic Circle 24 –seikkailukilpailuun (www.arcticcircle24.com). Reitti ja joukkueiden eteneminen on nähtävissä kilpailun internet-sivulla GPS-kartalla. Mikan joukkue, Kukkulan Kuninkaat, oli pitkään kolmantena, mutta viimeisellä suunnistusosuudella  joukkue hylättiin, koska erehtyi kielletylle alueelle. 24-tunnin seikkailukisa koostui maastopyöräilystä, melonnasta ja suunnistuksesta ja se oli erinomaista kestävyysharjoittelua. Kilokaloreita paloi yli 11 000.