Sairasvuoteelta ensimmäiseen rotaatioon - 6752m 3.6.2022 10.52.14

Tulehduksen aiheuttama yskä on saatu kuriin ja torstai aamuna oli aika suunnata kohti ykkösleiriä (C1). Väkinäisen aamupalan jälkeen suuntasimme jääraudat kohti jääputouksia. Parinkymmenen minuutin ylösalas kipuamisen jälkeen mieleeni tulvahti outo tunne, olinkohan unohtanut jotain? Kävin mielessäni läpi listaa välttämättömyystarvikkeista ja ärräpäät pärähti ilmoille kun pääsin ajatuksissani aurinkolasien kohdalle. Repun läpi käyminen osoitti aavistukseni oikeaksi ja ei muuta kuin takaisin base campiin aurinkolasien hakureissulle. Pieni ylimääräinen lenkki karisti loputkin unen rippeet silmistä ja matka jääputouksen lävitse sujui reippaasti.  

Matkalla pysähdyin ”turvallisen” tuntuiseen paikkaan hörppäämään kupillisen teetä ja aamupalalta mukaan nappaamaani weetabixit, jotka ovatkin osoittautuneet kaikista tutuimmaksi ja turvallisemmaksi energian lähteeksi täkäläisestä tarjonnasta. Olotila oli hyvä ja hieman yhdeksän jälkeen sulattelimme jo lumia ykkösleirissä. Päivä tuntui kuluvan tuskastuttavan hitaasti ja mielessäni kävikin ajatus, että olisin lähtenyt jatkamaan matkaa C2:een, mutta päätin pysyä sovitussa suunnitelmassa ja jatkaa matkaa seuraavana aamuna Mikan kanssa hänen noustessa toiseen rotaatioon. Aamulla yhtä aikaa matkaan lähtenyt Matate saapui leiriin puolen päivän aikaan, jolloin söimme lounasta ja koetimme keksiä jotain tekemistä ajankuluksi. Päivä kului kuitenkin lepäillessä ja nestettä tankatessa. Illan päälle sovimme vielä Mikan kanssa radion kautta aamun aikataulusta ja seuraavan päivän ohjelmasta.  

Yhdeksän aikaan aamulla Mika ja muu retkue saapuivat C1:een ja jatkoimme matkaa eteenpäin kohti C2:sta. Mika kertoi huonosti nukutusta yöstä ja syömättömästä aamupalasta, jonka johdosta olotila ei ollut paras mahdollinen. Päätimme jatkaa matkaa omaan tahtiimme kumpainenkin päivän kunnon mukaan. Vajaan parituntisen taivalluksen jälkeen saavuin leiriimme C2:een (6500m) ja edessä oli taas pitkä päivä ilman sen kummempaa ohjelmaa. Kuluneiden viikkojen aikana on kuitenkin oppinut, että vapaa-ajalla on syytä unohtaa turhat hötkyilyt ja elimistöä rasittavat touhut ja keskittyä itsensä huoltamiseen. Korkeassa ilmanalassa jo muutamat reippaat kävelyaskeleet saavat sykkeen nousemaan aerobisen tason ylärajoille ja niin miehet kuin naisetkin puuskuttamaan kuin höyryveturit.  

Perusleirissä ilmanpaine on noin puolet merenpinnan tasolla vallitsevasta ilmanpaineesta, joten palautuminen rasituksesta vie huomattavasti enemmän aikaa kuin meren pinnan tasolla. Lähdettäessä perusleiristä kohti ylempiä leirejä ilmanpaine pienenee entisestään, palautuminen on lähes olematonta ja mahdollisuudet vuoristotautiin kasvavat entisestään. Tämän vuoksi tehdäänkin muutaman päivän rotaatioita ylempiin leireihin, joiden aikana totutetaan elimistöä ohueen ilmaan ja sen jälkeen palataan taas perusleiriin lepäämään ja palauttelemaan kehoa rotaatioiden rasituksista. Mika saapui C2:een noin kolme tuntia minun jälkeeni ja kertoi pyhittävänsä seuraavan päivän levolle. Totesimme, että emme olleet hyväksyneet tosiseikkoja, jotka olimme kuitenkin tiedostaneet varsin hyvin tämän Mikan toisen rotaation osalta. Mikan edellisestä yläleirivisiitistä oli kulunut vain puolitoista vuorokautta, joten palautumiseen oli jäänyt liian vähän aikaa. Tämä ryyditettynä huonoilla yöunilla ja olemattomalla ruokahalulla ei ollut toimiva yhtälö. Olimme kuitenkin perustaneet Mikan lähdön otolliseen sääikkunaan, jonka oli odotettu kestävän sunnuntaihin saakka.  

Lauantaiaamuna minä ja intialainen retkuekaverimme Arjun nousimme kilvan auringon kanssa kohti Lhotsen jääseinän alkupäätä. Mielessämme oli ajatus käydä nousemassa jonkin matkaa seinän alkupäätä ja ottamassa tuntumaa tähän pelottavan massiiviseen sinisen jään verhoamaan vuorenseinämään, joka nousee n.1200 metriä 40-60 asteen kulmassa aina 8000 metriin saakka. Päätimme kuitenkin antaa tilaa kiipeilijöille, joilla oli tavoitteenaan Lhotsen seinämän keskivaiheilla 7300 metrissä sijaitseva kolmosleiri. Kiipeilijöiden kirvoittamien jäälohkareiden saattelemana lähdimme paluupatikalle kohti C2:sta.  

Tulehduksesta kärsinyt kaula ja siitä jumiutunut niska ei antanut sijaa edes edellisviikkona totutuille muutaman tunnin yöunille, vaan paluumatka perusleiriin alkoi osaltani ilman yöunia hyvin ärsyyntyneissä tunnelmissa. Mika oli saanut elvytettyä itsensä lepopäivän aikana hyvälle mallille ja paineli alaspäin torvi punaisena krevassien yli loikkien. Pysähdyimme ykkösleirissä ja poimimme mukaamme jälkeen jättämämme hyytelöityneet ”human waste” -pussit ja jatkoimme matkaa kohti jääputouksia. Saavutin Mikan ja isohkon joukon muita kiipeilijöitä sinisen jään alueella suuren krevassin ylittävällä osuudella.  Jäätikön pinnalta laskeuduttiin n. 10 metriä alaspäin (krevassin sisään) missä alumiinitikkaita pitkin ylitettiin krevassi sen kapeimmasta kohdasta, jonka jälkeen noustiin jälleen n.10 metriä jäätikön pinnalle. Porukka oli jumiutunut  krevassin ylittäville tikkaille. Jonon keulilla kaksi ”kiipeilijää” olivat sotkeutuneet varmistuslaitteidensa kanssa kiinteään köyteen eivätkä onnistuneet saamaan itseään liikkeelle ilman ulkopuolista apua. Joukosta varmaan jokainen, joka vähänkään ymmärsi jäätikön fysiikasta tajusi, että olimme äärimmäisen herkällä ja vaarallisella osuudella. Kuin vahvistuksena tälle, muutaman metrin päästä meistä irtosi auton kokoinen serakki, joka onneksemme tippui huumaavan jylinän säestämänä railon syvyyksiin ketään vahingoittamatta. Jylinä ja tärinä saivat kummasti joukkoon liikettä ja pääsimme jatkamaan matkaamme kohti perusleiriä. Mika oli ohittanut hätäpäissään jumiutuneet kiipeilijät ”ulkomutkan kautta” pysähtymättä jonottamaan kriittiseen paikkaan.  

Illalla perusleirissä pohdimme porukalla kuinka vastuuntunnottomasti kiipeilyretkikunnat ottavat jäseniä retkikuntiinsa. Tuntuu, että vain hyvin harva järjestäjä asettaa minkäänlaisia taitotasokriteereitä retkikuntaan mukaan lähteville jäsenille. Emme voi sanoa että itsekään olisimme kokeneita kiipeilijöitä, mutta omasta mielestämme kuitenkin omaamme vaadittavat kiipeilyn perustaidot sekä kyvyn huolehtia itsestämme myös vaativimmissa olosuhteissa.  

Aklimatisaatio on sujunut hyvin ja olemme pysyneet suunnitellussa aikataulussa. Loppuviikosta lähdemme tekemään muutaman päivän reissun yläleireihin ja viemme tarvikkeita C3:een sekä viimeistelemme aklimatisoitumista. Sitten lepäillään ja odotellaan sopivaa sääikkunaa Summit pushia varten, joka ajoittuu mitä todennäköisemmin toukokuun toiselle viikolle.    

Kaikki hyvin!    

krevassi = railo
serakki = roikkuva, ulkoneva jäämuodostelma

Timo