Perusleiri 5360m 3.6.2022 10.53.07

IMG_1438_BaseCam.jpgSaavuimme Base Campiin 15.4 illansuussa. Tuona päivänä hiljalleen kävellessä pohti reissun perustarkoitusta sekä itselle subjektiivisesti ladattujen tavoitteiden tarkoituksenmukaisuutta. Kun Lobutchesta lähdimme aamulla, tunsin sekä korkeuden että samaan aikaan nousevan kuumeen heikentävän matkantekoa. Päänsärky säesti vielä pakettia, jolloin kävellessä pohti miten osaisi suhtautua siihen, jos kolmen vuoden harjoittelun lopputulema yhtä päämäärää varten katkeaisi jo ennen perusleiriä vaikka akuuttiin vuoristotautiin?  

Lama Geshi painotti rukouksessaan viisauden merkitystä ja sitä miten aina yhteisöstä löytyy se vanhempi ja viisaampi. Viisautta kannattaa kuunnella. Mielessä on myös isän sanat ”hiljaa hiihtäen tulee hyvä latu” ja siitä korkean ilmanalan kiipeämisessä nimenomaan on kyse. Kiipeilyssä muutenkin se paras kaveri on vanhin. Tämä on reissun tavoite on lähtökohtiin nähden huima. Toteutus vaatii sitoutumista ja se sitoutuminen mitataan sekä fyysisenä että henkisenä lujuutena. Korkeuksien tavoittelu ei ole yksittäinen suoritus vaan hyvin pitkäjänteinen monen muuttujan summa.  

Huppua ei voi edes ajatella, vaan tavoitteet asetetaan hyvin selkeiksi välitavoitteiksi ja ohjataan omaa toimintaa suunnitelmallisesti mahdollisuuksien rajoissa. Ensimmäinen tavoite oli saavuttaa perusleiri terveenä ja sen osittain teimmekin. Seuraava tavoite on jäävirran kiipeäminen huomenna korkeudelle 5900 m.  Khumbun jäävirta onkin kaikkein vaarallisin osa koko kiipeämistä. Haasteena ovat myös mielenkiintoiset olosuhteet; pakkasta on aamuisin ollut noin 10-15 astetta ja klo 10 mennessä lämpötila kohoaa noin +25 asteeseen. Toivottavasti virkeät kiipeilijät pistävät päänsä ulos teltasta aamulla klo 04:00, koska aamulla aikaisin ilma on kylmimmillään ja jäävirta stabiilein.   '

Perusleirissä on nyt kaikkiaan 11 suomalaista, joista kolme tapasimme heti saavuttuamme. Väkimäärää yhteensä on vaikea arvioida, mutta nopeasti veikkaisin kaikkiaan noin 300 henkeä kantajineen päivineen kaikkineen. Omasta ryhmästämme eilen kaksi kanadalaista kaveria teki päätöksen palata takaisin kotiin. Toinen kavereista tavoitteli seitsemättä huippuaan (jokaisen maanosan korkeimmat huiput) ja toinen kavereista kiipesi pari vuotta sitten 100m päähän Mt. Everestin huipusta. Tämä päätös pisti meidän itse kunkin hiljaiseksi.  

PS. Reitit päivittyvät GPS-albumiin käytännön pakosta nyt pienellä viiveellä.

Mika Pitkämäki
Bookmark and Share