Aklimatisaatioharjoituksia 5600m ja 5800m 3.6.2022 10.52.41

IMG_1452_Aklimatisaatioharjoituksia.jpgAamulla kello pirahti neljältä, nopea aamupala ja ennen viittä olimme jo taipaleella Khumbun jääputousta ylöspäin. Aamu oli maaginen, sillä päivä valkenee juuri viiden maissa ja jäätikön syvänsiniset värit korostuvat aamun hämärässä. Jäätiköt herättävät jo värillään kunnioitusta. Tavoitteenamme oli kukin omantunnon mukaan kerätä korkeutta ja kääntää paluutaipaleelle viimeistään klo 10 aamulla. Mika tempaisi rohkeasti aamukahvin ja Timo valitsi aamupalajuomansa huomattavasti järkevämmin.  

Oman fiiliksensä elämään tuo telttojemme sijainti jäätikön päällä, jolloin useamman kerran yössä kuulee ja tuntee jäätikön liikkeen terävinä napsauksina. Jäävirta nimensä mukaan liikkuu kaiken aikaa. Nousu alkoi jäärautojen narskeessa ja sitä säesti voimakas hengitystahti. Tottuminen alle puolikkaaseen hapen osapaineeseen merenpinnasta ei ole ihan loppuun saakka saatettu, mutta jo hyvällä alulla.

Serakkien kasvaessa vauhtia ei tehnyt mieli millään muotoa hidastaa, vaan niiden välissä pujoteltiin käyttäen kiinteää köyttä melko vauhtia. Oman jännityksensä etenemiseen toi railojen ylittäminen tikkaita käyttäen. Jäärautojen kanssa se on varsin mielenkiintoista puuhaa. Kypäräkameralla otettuina videoina ylittäminen näytti vielä omaa tuntemusta huimemmalta. Paikka paikoin olisi ollut parempi katsomatta tikkaiden kiinnityksiin lainkaan. Matka kuitenkin jatkui kunnes Mika nautti käänteisesti aamukahvin uudelleen reilun 5600 metrin korkeudella. Koska sama nousu tehdään 20.4 ykkösleiriin saakka, Mika päätti kääntyä tästä takaisin ja Timo sen sijaan jatkoi vielä parisataa metriä ylöspäin.  

Huomenna onkin vuorossa Vuoripuja, jonka jälkeen viemme yläleirivarustukset ylös ja yövymme yläleireissä.  

Kaikki hyvin!

Timo Jaatinen
Bookmark and Share